lauantai 19. maaliskuuta 2011

Tunnustus - miksi blogini on juuri tällainen?

Kyllä oli mukava palata blogimaailmaan ja huomata, että tännehän on tullut tunnustuksia hiljaiselostani huolimatta.

Viimeisimpänä JOnnan The Gorgeous Blogger - tunnustus.

 
Tunnustukseen kuuluu, että saan vastata muutamaan peruskysymykseen oman blogini luonteesta. Tämä sattuikin sopivasti.Olen nimittäin pohtinut blogin sulkemista ja nyt on siis hyvä aika tehdä kevyt analyysi. 

Milloin aloitit blogisi?
Julkaisin ekan postauksen 14.2.2010. Samalla hämmästelin kuinka yksinkertaista blogin perustaminen oli

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee? 

Kirjoitan sotkuisuudestani ja pitkästä matkastani kohti siistimpää ja järjestelmällisempää elämää.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Porkkana ja motivaatio.
Ennen vihasin siivoamisen lisäksi myös ruuanlaittoa. Kotiäitivuosina ruokaa oli kuitenkin valmistettava joka päivä. Pahimmillaan kahdesti päivässä. Siinä sitten naama nyrpeänä pari vuotta kokattuani huomasin, että touhuhan on mukavaa. Suorastaan ihanaa, rakastettavaa ja koukuttavaa.
Ajattelin naivisti, että siivoamiselle ja järjestyksenpidollekin voisi käydä samoin. Alkaisin vaan siivoaamaan joka päivä, ja sitten kuin hupsista vaan, huomaisinkin rakastavani siivoamista. Noh, ei se ihan näin käynyt. Ruoka ja siisteys eivät ole vertailukelpoisia käsitteitä. Ruokaa on pakko tehdä, jos meinaa pitää perheensä hengissä. Sotkuisuus ei vielä ole meillä hengenvaaraa aiheuttanut.
Blogini on kuitenkin jonkinlainen keppini ja porkkanani ryhtyä siivoamaan. Aina silloin tällöin on pakko joku nurkka siivota, ettei tämä touhu kokonaan kuihtuisi ja viimeisimmätkin lukijat häipyisi paremmille metsästysmaille. Porkkana tulee taas siitä, että tänne dokumentoituu osa siitä mitä olen saanut aikaiseksi. Motivoivaa.

Mikä  tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin? 
Rehellisyys, arkirealismi, itseironia. Blogimaailma on niin suureksi osaksi samppanjaa ja vaahtokarkkeja, pintaa, luksusta ja makeeta elämää. Minulla ei ole tarjolla mitään näistä.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi? 
Enemmän postauksia ja parempaa tesktiä. Blogin perusfilosofian mukaisesti mulla ei ole mitään kerrottavaa, jos ei kämpän jossain nurkassa tutise. Viime aikoina raivausrintamalla on ollut hiljaista, joten blogikin on ollut hissukseen.

Tämän tunnustuksen haluaisin ojentaa Ei oo Totta -blogin Katleenalle. Katleenan blogi on järisyttävän hieno ammattilaisblogi. En kuitenkaan ole varma uskallanko tunnustusta Katleenalla lähettää. Siinä kun on pieni riski, että joudun kirjoitus- ja lauseenrakennusvirheineni eiootottaan ruodittavaksi. Toisaalta ammattibloggarit harvemmin innostuvat näistä meidän amatöörien jutuista saati tunnustuksista :-) Jään siis miettimään keräänkö rohkeuteni ja uskaltaudunko vaiko enkö.

****************

Aiemmin talvella blogiini tupsahti myös Stylish Blogger Award


Se heilahti minulle Villamiimin Janicalta ja Ralliradan varikon Ylvalta.
Lämpimät kiitokset Ylvalle ja Janicalle. Lupasin palata asiaan pian, heti kun elämä asettuu normi uomiinsa. Nyt voisi olla siis aika

Tähän tunnustukseen kuuluu kertoa 7 asiaa itsestään:

1) Olen ihan intopiukeena uudesta duunista. Mieletön tekemisen meininki ja superkivat duunikaverit.

2) Superkivojen duunikaverien myötä peruin tiukan periaatteeni, että en ota työkavereitani FB kaveriksi. (Vain ex-työkaverit olivat ennen ok).

3) Musta on tullut aamuvirkku (käsittämätöntä!). Herään ilman kelloa viiden ja puol kuuden välillä. Johtuukohan tämä innostavasta duunista vain ubikinonista, jota olen popsinut kohta kuukauden verran. 

4) Kävin elämäni ekalla astangajooga-tunnilla. Mieletön laji. Hyvä ja lämmin olo kropassa koko seuraavan päivän.

5) Ylipäätään olen alkanut mieltymään rauhallisiin lajeihin. Metsäkävelyihin koiran kanssa, rauhalliseen hiihtoon, kouluratsastukseen ja nyt joogaan.

6) Nuorempana diggasin extremeä ja räiskettä. Maratonjuoksua, triatholonia, karatea, kuntonyrkkeilyä, rankkoja jumppia, vaelluksia ja mehupaastoja.

7) En ole enää vähään aikaan stressaantunut sotkuisuudestani. Tämä onkin suurin syyni hiljaiselooni.


Tämän lähetän kohtuullisen uudelle lukijalleni, Stanstalle, jonka blogilla on sama ydinidea kuin minullakin: Stanstan romulandia.  Täällä on arkirealismia, avoimuutta ja rehellisyyttä enemmän kuin missään aiemmin lukemassani blogissa. Stansta esiintyy omalla kuvallaankin. Tsemppiä rojunraivaukseen Stansta!