torstai 19. heinäkuuta 2012

Mistä SoMe-palvelu raivaajasiivoajalle?

Raivaus- ja siivousintoni on kadonnyt tyystin. Koti huutaa apua, mutta minä lähden huutoja pakoon lenkille. Tiuhaan olen pohtinut mistä löytäisin sen uuden kipinän paikkojen penkomiselle ja siistimiselle.

Sen verran olen itseäni analysoinut, että tiedän mikä minua motivoi:
a) paniikkitunne ennen deadlinea
b) työlistat (niitä on niin ihana laatia)
c) check-listat tehdyistä töistä, yhteisöllisyys ja tehtävien jakaminen muiden kanssa
d) muiden innostava ja kannustava esimerkki

Viime vuonna nämä asiat innostivat minut urheilemaan.

a) Ilmoittauduin firman soutujoukkueeseen kiertämään kirkkoveneellä Partalansaaren (60km) heinäkuun alussa. Ekat treenit olivat toukokuun alussa, jolloin tajusin olevani räkäkunnossa. -> pelottava paniikkitunne ennen deadlinea.

b) Tein kunnonkohotustreenisuunnitelman paperille -> työlistat

c) Kirjauduin heiaheia.com -palveluun ja kirjasin sinne toteutuneet treenit. Tosi koukuttavaa. Liian monta tyhjää päivää peräkkäin käytännössä pakotti tekemään jotain, että sai palkitsevan merkinnän. Myönnän, aluksi vähän huijasin, merkkasin jokaisen marjaretkenkin palveluun, vaikka viime vuoden mustikkasato oli niin komea, että riitti kun kykki paikallaan. -> check-listat

d) Huomasin, että muutama heiaheiakaveri, jotka olivat mielestäni superkiireisiä, ehtivät kaikista lasten harrastekuljettamisista huolimatta treenata 6-7 kertaa viikossa. Tämä oli silmät avaava havainto -> muiden motivova esimerkki.


Miten tämän saman saisi sovellettua raivaamiseen ja siivoamiseen?

Paniikki deadline on jo olemassa: Saksalainen ystäväpariskunta tulee meille lomalle elokuussa. Pariskunnan mies on pölyallerginen ja "rouva" posiiivinen "kotityökone". 

Työlistoissa olen mestari. En niiden toteuttamisessa. Narahdan aina samaan virheeseen, kirjaan epärealistisia listoja. Haasteeni on priorisoida asiat - tehdä tehokas treenisuunnitelma, jossa tavoite on kirkkaana mielessä ja muistetaan myös lepo ja palautuminen.

Sitten tulee vaikea paikka. Missä näitä cheklistoja voisi jakaa helposti muille, niin että muutkin raportoisivat omia suorituksiaan? Muiden suoritusten seuraaminen on ihan oleellinen osa tätä, jotta voisi inspiroitua muiden esimerkistä. 


10 kommenttia:

  1. En valitettavasti tiedä vastausta, mutta kun sellaisen palvelun löydät (tai perustat ;^) ), niin kerro ihmeessä mullekin! Tulen mukaan!

    VastaaPoista
  2. Olisi hienoa, jos julkaisisit työlistasi tänne :) Kaipaisin myös jotain vertaistukea, jossa tehtäisiin yhdessä ja raportoitaisiin tekemisiä. Miksi ei ole Kiloklubin tyylistä palvelua kodinhoitoon?

    VastaaPoista
  3. http://unfuckyourhabitat.tumblr.com/

    Suosittelen suuresti kyseistä tumblr:ia! Ylläpitäjä postaa haasteita ja seuraajat lähettävät kuvia onnistumisistaan ja kysymyksiä tahroista ja siivouksesta.

    VastaaPoista
  4. Löysin tämän uskomattoman ihanan blogin tänään ja ahminut sen kokonaan alusta loppuun. Olet saanut minut aloittamaan oman 100 tavaran tuhoamis projektin. Tiskipöytä kiiltää ;).
    Me toiset sotkuholistit tarvitaan tällaista. Niinkuin sanoit, muiden esimerkki jne. Täytyy listata sulle omia romun tuhoamis listoja, jospas se sitten tarttuisi sinuunkin.

    VastaaPoista
  5. Virpi, kiitti vinkistä. Ensisilmäyksellä tuli mielikuva, että jengi tuolla on erityisen sairaalloista. Paljon vinkkejä ergonomiseen siivoukseen yms. Ylläpitäjän kielenkäyttö myöskin vähän tökki, mutta ei pidä antaa sen häiritä liikaa..

    Mä en jaksa yhtään perehtyä "koodaukseen". Siksi tämäkin blogi on ihan perusversio. Vois olla nastaa, jos tänne vois kuka tahansa päivittää omia ennen jälkeen kuvia.... Osaiskohan joku kertoo mulle rautalankaohjeina onnistuuko se bloggerissa.... Sitten voitais aloittaa Sinisen ja Anonyymin kanssa :-)

    Wenlamo: hauskaa että löysit tänne. Viimeisen vuoden olen lähinnä keskittynyt töihin ja urheiluun. Blogi on ollut tauolla. Vieläkään en uskalla luvata kovin tiuhaa päivitystahtia. Minä kun niin paljon mieluummin lähden lenkille kuin ryhdyn siivoamaan ja raivaamaan. Ja sitten urheilusession jälkeen olenkin jo niin väsynyt, etten jaksa muuta kuin päivittää heiaheiaan treenini :-) Onnea sadan tavaran haasteeseen! Mulla vois olla taas aika tehdä sama uudestaan...

    Laita toki listojasi näkyviin vaikka tänne. Se inspiroisi minuakin!

    VastaaPoista
  6. Luin Wenlamon kommentin ja teki mieli painaa, että Tykkää! :) Tein myös 100 tavaran tuhoamisprojektin! Lisää sellaista ja raporttia onnistumisesta :)

    VastaaPoista
  7. Itsellä on ollut tavaranraivaus jo jonkin aikaa käynnissä, mutta nyt tämän innostamana sorruin aloittamaan projektille blogin toisen blogini rinnalle. Saa nähdä saako se vielä tuulta alleen: http://tavarahamsteri.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Onnea blogille Suski. Tulen kohta vierailulle!

    Kiva, että olen inspiroinut muitakin.

    VastaaPoista
  9. Loistava idea!

    Olen jotain tällaista pyöritellyt päässäni ja nyt sain todellisen kimmokkeen! Voisin laittaa omaan blogiini tällaisia siivous- ja organisointihaasteita, ja sinne voisi jokainen lisätä aina kunkin haasteen kommentteihin linkin omaan blogikirjoitukseensa, jossa esittelee toteutuksensa! Miltä kuulostaa? Jos innostuneita riittää, erillinen blogikin tulisi kyseeseen.

    Olen askarteluaikoinani järjestänyt paljon erilaisia haasteita, samoin nykyisin teen samalla systeemillä valokuvahaasteita. Tämä istuisi mukaan loistavasti.

    Meillä tosiaan pitäisi olla oma heiaheia siivous- ja järjestelyprojekteille! Käyttäisin heti!

    PS. Jos ihmettelet, mistä tänne tupsahdin, sain vinkin tästä blogista Maria Laitiselta eilen professional organizer -koulutuksessa. :)

    VastaaPoista
  10. Valmis idea on nyt täällä!

    Kiitos inspiraatiosta!

    VastaaPoista