perjantai 29. maaliskuuta 2013

Tavara päivässä pois. Alkurutistus: 28 tavaraa.

Löysin kauan kadoksissa olleen raivausinspiraationi! Ainakin täksi päiväksi.

Kiitokset kuuluu Facebook ryhmälle: Tavara päivässä pois. (Muistuttaa kovasti muutaman vuoden takaista sadan tavaran haastetta.)

Ryhmän tavoitteena on aloittaa vuosi 2014 kodissa, jossa on noin 300 tavaraa vähemmän.  

Ohjeistuksena on, että joka päivä valitaan kodista yksi turha tavara, josta luovutaan. Mieluiten kiertoon. Epäkurantit tavarat toki heivataan roskiin. Jos ostaa jotain uutta, samana päivänä on heivattava kaksi tavaraa pois.

Ryhmä on tainnut aloittaa jo alkuvuodesta, joten minulle tulee kiire kuroa muita umpeen.

Aloitin tänään kodinhoitohuone-/vaatekomeronurkkauksesta. Minulla on  nimittäin akuutti vaateongelma. Siitä on taas liian pitkä aika kun olen perannut vaatteeni. Kaapeissa on liikaa  kulahtaneita, pesussa kutistuneita, liian suuriksi jääneitä tai muuten vaan ajasta jälkeen jäänyttä lumppua. On siis aika käydä kriittisesti vaatteet läpi ja tehdä ostoslista tarvittavista uusista.

Mutta ennen kuin pääsen vaatehyllyille, on saatava tämä tila kuntoon.




Pakko saada laskutilaa, jossa lajitella vaatteet. Muutama tunti hurahti, enkä ole vielä koskenutkaan kaappeihin tai hyllyihin. Selvittein vain laskutilalla ja vaaterekillä lojuvat kasat. Penkomisen päätteeksi lauluun lähti:


- Muovikassillinen epäkuranttia vaatetta energiajätteeseen (parittomia ja rikkinäisiä sukkia/sukkiksia, paitoja joissa rispaantuneet kaulukset - joo en mä niitä kauluksia koskaan tule kääntämään, vaikka kuulostaakin hienolta ekoteolta - sekä muutama paita ja housut, joissa oli liian sitkeitä tahroja). 10 tavaraa.

- Kaksi muovikassillista UFFin laatikkoon (pari laukkua, kesähattu, lapsille pieneksi jääneitä vaatteita, pari neuletta,  jakkupuku, nuken housut).  11 tavaraa.

- Muovikassillinen roskaa (paperia, muovikäärettä, rypistyneitä pakettikortteja, kuitteja, muovinen kemipussi) laskettakoon tämän yhdeksi.

- Hajonnut matkalaukku kaatikselle.  1 tavara

- Kirppikselle pari lasten lelua, penaali ja pakettikortteja. 4 tavaraa.

- Lainassa ollut iltapuku, joka on odottanut nepparin ompelua ja palauttamista itsenäisyyspäivästä asti. Ompelin sen hitsin nepparin pariin kertaan (ekalla kerralla tietty väärin päin) ja palautin puvun kummitytölleni. 1 tavara.

Pölyjen pyyhkimisen ja lattian imuroimisen jälkeen täällä alkoikin jo näyttää ihan mukavalta. Kiikutin kammottavan vaaterekin vinttiin ja tilalle on tarkoitus tuoda hyllyt tai kaappi. Sellaisella ratkaisulla tuo nurkka ehkä pysyy himpun verran siistimpänä.







7 kommenttia:

  1. Tervetuloa takaisin, toivottavasti useammaksikin kuin yhdeksi päiväksi :) Tämäntyylisessä blogissa raivaustahti kuitenkin kieltämättä vaikuttaa päivitystahtiin, että onko jotain uutta mitä päivittää. Jatkuvalla raivauksella kun pääsee välillä ihan hyvinkin tuloksiin joksikin aikaa (ja joskus toivottavasti pysyvästi ;)) niin että voi keskittyä muuhun.

    VastaaPoista
  2. Kävin hakemassa inspiraatiota oman raivausprojektini jatkamiseen. Myös minä olen mukana tavara päivässä-facebook ryhmässä.

    VastaaPoista
  3. Olen myös mukana Facebookin Tavara päivässä pois-ryhmässä. Valtavan inspiroiva tuo viimeinen kuva! Tuo kuva silmissäni ajattelin raivata oman kodinhoitohuoneeni ja vaatteeni :)

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa takaisin!
    Romulandiaan ei enää pääse ja se harmittaa minua suuresti. Tosin se ei oikein voisi jatkuakaan kun en juuri nyt asu siellä itse...
    Mutta mutta, meinaan juuri komentaa miesystäväni vaatekaappinsa kimppuun. Kaksi vuotta olen katsonut kun mies käyttää vain pientä murto-osaa kaappinsa sisältämistä vaatteista. Nyt uusimmat eivät enää edes mahdu sinne. Omani menevät selvittelyyn sen jälkeen jos saan sinne samaan kaappiin pari hyllyä käyttööni.
    Mietin hetken jos perustaisin uuden "romuaiheisen" blogin tai uuden sivun jo olevaan blogiini. Otan varuiksi kuvia jo valmiiksi. Jospa se antaisi lisää inspiraatiota?
    Ihana tuo alempi kuva! Olisipa minullakin joskus tuollainen tila jossain...
    Tsemppiä raivaukseen!!! Ja aurinkoa piristämään!

    VastaaPoista
  5. Voi kuinka ihana kuva! :D Itse siivosin pyykkihuoneemme hyvään järjestykseen muutama viikko sitten. Tänään kun sinne vilkaisin, niin kaaos oli tullut jo takaisin.. argh. Eli uudella innolla vaan vielä karsimaan tavaroita :)

    VastaaPoista
  6. Suski ja Stansta: hauska tavata pitkästä aikaa.

    Rouva Kiljunen ja Anonyymi: Sattui todella mukavaan saumaan tuo Facen ryhmä. Yritän päästä 300-400 tavaran vähennykseen vuoden loppuun mennessä näiden rykäsyiden avulla. Facessa kyllä mielenkiinnolla seuraan muiden päivittäisiä luopumistarinoita. Hauskaa, jos olen insprioinut teitäkin vaatekaappien kimppuun.

    Pysseliini: Juuri tuon vuoksi minä en jaksa enää juurikaan raivailla. Vaikka kuinka tänään laittaisi nurkat kuntoon, niin jo viimeistään ylihuomenna on kaaoksen siemen itänyt nupulleen. Tavaran vähentäminen taitaa olla ainoa kestävä ratkaisu tähän. Plus tietty se, että joka tavaralle olisi oma paikkansa....

    VastaaPoista
  7. Hei Sotkuholisti ;) Löysin blogisi noin viikko sitten kun yritin etsiä Rita Emmettin kirjaa Kaikki paikallaan. Ihastuin ensisilmäyksellä! Ethän vaan lopeta tätä! Olen lueskellut juttujasi sieltä täältä, ne ovat hersyviä. On NII-II-N lohdullista löytää joku, joka uskaltaa kuvata kotinsa silloin kun se näyttää minun kodiltani, jonka toivoisin olevan siistimpi mielellään aina mutta varsinkin yllätysvieraiden tullessa. Juuri äsken luin bloggauksesi marraskuulta 2010 "Kodinhoitohuone olohuoneessa". Ei voi kuin nauraa - itselleen - sillä minun heikko kohtani pyykin osalta on kuivaustelineeltä pois kerättyjen vaatteiden pinojen kertyminen olohuoneen isolle ruokapöydälle. Mutta yritän opetella jotain, sinunkin avullasi. Kiitos!

    VastaaPoista