torstai 9. syyskuuta 2010

Kakku kirsikalla

Sain Syvä Harmitus  -blogilta  nätin tunnustuksen. Pikkumuffinsseja, kaunein kirsikalla.



Kaunis kiitos Salattu Minälle!

Tämän tunnustuksen kylkiäisenä saan kertoa minulle kolme rakasta asiaa ja näyttää yhden rakkaan kuvan.
Jotta tunnustuksessa tulisi kerrottua jotain uutta, en mainitse rakkaina asioina itsestäänselvyyksiä, kuten lapsia, aviomiestä, koiraa. Minulla juuri tässä elämäntilanteessa tärkeitä asioita ovat:

1)      Ratsastusharrastus. Teininä käytännössä asuin talleilla. Ratsastin ja hoidin hevosia. Ensimmäinen nk. poikaystävä jätti minut, kun hevoset veivät liian paljon aikaani. Itkin rannalle jättöä, mutta hevostelua en suostunut vähentämään tippaakaan. Pari vuotta myöhemmin se oli pakko lopettaa allergian vuoksi. Mutta nyt, 26 vuoden tauon jälkeen, allergiaa ei enää ole ja ratsastan kaksi kertaa viikossa. Jo keskiviikkoisin alan kärsimättömänä odottamaan maanantain tuntia.

2)      Kesämökkeily. (Tämä nyt ei ole uutta tutuille lukijoilleni :-) Parikymppisenä rukoilin, ettei minusta tulisi työkavereideni kaltaista elämänsä kadottanutta keski-ikäistä perheen äitiä, joka viettää kaikki lomansa mökillä. Silloin ajatus neljän viikon mökkilomasta kuulosti kuolemantuomiolta. Nyt, 20 vuoden kuluttua, rukoilen että saisin viettää KOKO kesäloman (plus lomarahavapaapäivät) vain ja ainoastaan omalla mökillä.

3)      Nukkumaanmenorutiinit: raikas makuuhuone, leppoisa kirja ja fakiirimatto. Näistä on hyvät unet tehty. Kirja ei saa olla liian mukaansatempaava. Kesällä luin iltalukemisina Katarina Mazettia ja Kajsa Ingemarssonia. Mökillä päivälukemistona oli mm. Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa. Ihan liian hyvä kirja nukkumattilukemistoksi.



Rakkaassa kuvassa Sotkuholisti ihailee 3-vuotiaana yhtä isoveljistänsä (tämä on oma tulkintani kuvasta). Isoveljeni tulkinnan mukaan Sotkuholisti vain raakkuu kiikareita itselleen. Kuva on Porkkalan saaristosta, josta joka kesä vuokrasimme saman mökin viikoksi. Tässä saaressa on luotu pohja rakkaudelleni mökkielämään. 

Jaan edelleen tunnustuksen  Ruusutapetilla-blogin Nannalle, jolle tunnuksia satelee tasaiseen tahtiin. Tämä yksi mahtunee vielä mukaan. Minusta on kiva seurata ahkerien ja aktiivisten ihmisten arkea. Nannan blogi on energisoiva!

4 kommenttia:

  1. Voi kun ihanaa!!! Kiitos :DDD

    Mä palaan tähän, kunhan mun työputki loppuu, eli varmaan huomenna.

    p.s. Mä kokeilin myös elvyttää nuoruuden ratsastusharrastuksen joitain vuosia sitten. Kävin myös pari kertaa viikossa tunneilla, mutta en jostain syystä sitä samaa fiilistä saanut enää takaisin. Mä lähinnä mietin, että mitäköhän luita sitä katkeaa, jos sieltä korkealta singahdan alas.

    VastaaPoista
  2. Hei siis tää blogi on ihan verraton! Kaltaisiani sotkupettereitä on siis muitakin. Mahtavaa! Tai ei oikeastaan, lohdullista kylläkin.

    Pitäis tehdäkin postaus meidän kodin sotkuista, vielä en ole kehdannut. Saiskohan sitä sit sen jälkeen siivottua?

    VastaaPoista
  3. Hauska tuo kuva, huolimatta siitä, raakkuuko siinä kukaan tai ei. :D

    VastaaPoista
  4. Nanna: mä olen aikoinani tippunut niin monta kertaa ponien ja joskus hevostenkin selästä etten osaa sitä enää pelätä. Tosin näin aikuisena sieltä varmaan tulisi alas kuin halkosäkki ja katkaisisi luunsa.

    Sissi: Kyllä meitä ilmeisesti on aika paljonkin :- )Tämä on niin nolo piirre, että järkipäiset ihmiset pyrkivät peittelemään sotkuisuutena :-)

    Ylva: Kiitos, kiitos! Minusta tuossa kuvassa on kiva tilanne ja tunnelma.

    VastaaPoista