tiistai 14. syyskuuta 2010

Taisto banaanikärpäsiä vastaan voiton puolella

Jiihaa, olen vihdoinkin löytänyt toimivan keinon banaanikärpästen hävittämiseen.

Mitkään perussiistien martta-ihmisten vinkit eivät meillä toimi, koska minä en ole perussiisti ihminen. Kärpäset kuulemma pysyisivät  poissa, jos vain pitäisi huolen siitä, ettei koskaan jätä ruokaa tai niiden jämiä pöydille lojumaan. 

Noh, tuota… meille tuo on aivan utopistinen tavoite. Jos meillä ei nyt varsinaisesti ruokia pöydille jätetäkään lojumaan, niin ruokalautasia kyllä, vähintäänkin tiskipöydälle. Biojäteastia on kaapissa piilossa, mutta siinä ei ole tiivistä kantta -> kärpäsmagneetti. Lisäksi meillä on aina avonaisissa kulhoissa tomaatteja, luumuja, omenia yms. Jos niitä säilöttäisiin jääkaapissa tai komerossa, niin nehän unohtuisivat sinne ja homehtuisivat. Silloin meillä olisi edessä uusi ongelma. Homeitiöt.

Mutta nyt, kiitos ihanan lapsuudenystäväni, meillä ei enää lentele kärpäset tiskipöydän ympärillä. Siitä pitää huolen kärpäspyydys. Tässä kahden vuorokauden saalis. Kaikki koktailiinsa hukkuneina.


Kaada lasiin noin sentin verran viinietikkaa ja pikkuinen tippa tiskinpesuainetta. Vain sen verran, että rikkoo pintajännityksen. Ole tarkkana, ettei tiskiainetta lorahda liikaa. Pesuaineen haju ei saa peittää viinietikan tuoksua.

ps1. Balsamico ei toiminut yhtä hyvin kuin valkoviinietikka.

ps2. Tervetuloa lukijaksi Spatz!



19 kommenttia:

  1. Jee, kiitti vinkistä!

    Banaanipörriäiset pitäis saada täälläkin kuriin. Meilläkään ei ole kompostiämpärissä kantta, tosin ämpäri on pihalla. Ai miks? Nokun tuli niitä kärpäsiä! Nyt ne ei haittaa enää niin kovasti kuin aiemmin. :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Mulla on keittiössä pari viherkasvia, hedelmiä pöydällä ja roskiksessa "ei-tiivis"-kansi. Sama ongelma tällä hetkellä päällä ja ärsyttää ne pikkuötökät! Kokeilen HETI! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkistä, täällä myös pikku pörriäisiä lentelee, hedelmät on korissa pöydällä. Täytyy vissiin laittaa kaikki ruoat ja ruokaa muistuttavat piiloon :)

    VastaaPoista
  4. Jostain luin että banskukärpäset jaksaa vielä kaiken lisäksi sen päivän-pari ilman ruokaa, tai sitten elävät jollain minimaalisella tahralla taas piiiitkän aikaa ;_____; tuskallisia otuksia kerrassaan.

    VastaaPoista
  5. Tsiisus miten sitkeitä voivat olla! Suodaan heille makea loppu, hukutetaan mahlaan.

    VastaaPoista
  6. Huomasin just, että meiltä ne ovat nyt hävinneet, yhtä silmänräpäyksessä kuin ilmestyivätkin. Tota koktail-ohjetta mä en muistanut, eli sekoitettiin oma.. punaviinistä ja etikasta, sinne hukkuivat, punaviiniin.. :-)

    VastaaPoista
  7. Hukkua punaviiniin, siinäpä autuas loppu :-)

    VastaaPoista
  8. Hih, sitä mäkin ajattelin.. vois sitä huonomminkin lähteä..

    VastaaPoista
  9. Minä olen brutaalimpi nitistäjä: suihkaisen Raidia "biojäteastiakaappiin" (meillä:likaämpärikaappiin :-) ennen kuin lähden töihin. Kaappi kiinni. Raidin eloottava aju jää kaappiin tai on haihtunut siihen mennessä kun tulemme kotiin. Kärpäsiä ei ole parvissa näkynyt.

    VastaaPoista
  10. Ihana, ihana blogi. Toista kertaa tänne eksyin ja hymy korvissa ajattelin työpäivää nyt jatkaa.
    Tällaisenä tavarahamsterina on lanseerannut käyttööni termin "perussiisti", eli kaikki paikat eivät ole ihan tiptop, mutta siten kuitenkin että tuossa 10 minuutissa kehtaa vieraita päästää sisään...
    Parhaillaan kyllä remppa menossa, jolloin tuosta perussiisteydestäkään on turha haaveilla.

    VastaaPoista
  11. Anonyymi "1": Raidikin olis varmaan hyvä. Sille on meillä muuten niin vähän käyttöä, että pyöris pullo turhaan tiellä monta vuotta :-)

    Anonyymi "2": Kiva kun palasit takaisin. Tohon perussiistiyteen minäkin tähtään. Vaan on vielä pitkä matka. Kymmenessä minuutissa saan ehkä näkymän ovelta sellaiseksi että kehtaa täysin vieraan päästää ovesta sisään, mutta ei eteistä pidemmälle. Ja jos on tulossa päiväsaikaan, tarvitaan toinen kymmenen minuuttia ulkoeteisen siivoamiseen (siis tila välittömästi ulko-oven edessä). Sinne kertyy aina mitä ihmeellisintä tavaraa. Kenkiä ja palloja, fillarin pumppuja, puutarhan hoitovälineitä... huoaaaaah....!

    VastaaPoista
  12. Banaanikärpäset ovat kyllä vihonviimeisiä. Ekopiipertäjänkin tekisi mieli luopua yhden hengen talouden biojäteastiasta. Omatunto vaan voisi nalkuttaa siitä liiaksi. Pitänee siis kokeilla tuota kikkaa, kaikenmaailman olutansatkin on tullut testattua. (Toimii puutarhan etanoihin, mutta kärpäset on liian fiksuja)

    Ja mitä perussiisteyteen tulee, muuton jäljiltä tilanne on edelleen melko huono. Mutta paranee päivä päivältä. Uuteen asutoon kaipaisin keittiön ovea, tiskaaminen kun vie enemmän kuin tuon 10min varoitusajan.

    VastaaPoista
  13. Kiitos mahtavasta vinkisä.

    VastaaPoista
  14. Moikka! Löysin blogisi tänään - tää on sairaan hauska ja tosi hyvä! Kolleega ilmoittautuu siis ryhmään, sotkuholisti asuu nimittäin täälläkin. Ihan hirveetä välillä neljän lapsen kanssa, ei tule mitään mistään. Mä en vaan hallitse tätä hommaa. Mutta kyllä tää tästä iloksi muuttuu, kun kerran vertaistukea on saatavilla :-)

    VastaaPoista
  15. Spatz: toivottavasti viinietikka toimi olutta paremmin. Meillä ei onneksi ole vielä etanainvaasiota puutarhassa.

    Hannis: Tervetuloa! Et arvaakaan kuinka paljon jokainen kolleegaksi ilmoittautunut lukija lämmittää sydäntäni. Vertaistukea tulossa jatkossakin.Tukikohteet ei meiltä ihan heti lopu.

    VastaaPoista
  16. Suurkiitos vinkistä satunnaiselta, ei-perussiistiltä lukijalta :)

    VastaaPoista
  17. Suurkiitos vinkistä! Nyt kauppaan viinietikan ostoon. Viikonlopun tapoin, kirosin, tapoin ja poistin kaiken mahdollisen herkun kärpäsiltä. Mieheni ruokki niitä joka käänteessä kun silmä vältti.. Mut nyt uskon, että kuolema koittaa kärpäsille. Kannatti googlata.

    VastaaPoista
  18. Kiitokset vinkistäsi. Googletin neuvoja noiden ärsyttävien pienten kärpästen häätöön ja tämä blogisi löytyi sieltä. Tänään mieheni toi kaupasta punaviinietikkaa, jota pistin pariin pilttipurkkiin hiukan, ohjeidesi mukaan. Sijoitin toisen purkin tiskipöydälle ja toisen keittiönpöydälle. Ja voi tätä riemua! Yksi ilta, ja vain jokunen kärpänen enään lentelee, muut on hukkuneina etikkaan! Siistä iso KIITOS sinulle, kun julkaisit neuvosi :)

    VastaaPoista
  19. Kun ajattelee loogisesti, niin yksi hedelmöitetty kukkakärpäsnaaras riittää, ja niitä on pian miljoona. Se ei ole pelkästä siisteydestä kiinni. Itselläni on terraariossa harsosääskitoukkaongelma, joten asiaa on tullut pohdittua ja myrkyttömät pyydykset ovat tarpeen. Kiitos vinkistä!!!!

    VastaaPoista