sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Sotkuholistin tuntee kampauksesta

Aiemmin suivaannutin joitakin lukijoitani siistien ihmisten kampaukseen ja ulkonäköön liittyvällä postauksella.

Ja toden totta syystäkin. Tekstiin oli jäänyt nolo copy paste virhe, josta sai kummallisen mielikuvan ajatuksistani. Tein pikakorjauksen tekstiin. Kampauskommentti jäi paikalleen.

Katselin sitten sillä silmällä meidän perheen kanpauksia ja siltä istumalta nuorin pikkuherra pakotettiin lähes väkivalloin (pakkopaitamaisella kiinnipitämisellä) kuontalon kevyeen siistimiseen.

Musta tuntuu, että elämänsä hallitsevat siistit ihmiset eivät löydä itseään tilanteesta, jossa oman (poika)lapsen pää olisi päässyt tällaiseen kuntoon.

5 kommenttia:

  1. Mä en tiedä olenko mä elämääni hallitseva ja siisti mutta uskoisin jollain tasolla itseni luokittelevani ainakin suhteellisen siistiksi. ja siksipä on pakko tunnustaa, että joo, meidän lasten hiukset pääsee tuohon kuntoon aivan liian usein :)))

    VastaaPoista
  2. Kyllä löytävät :).

    VastaaPoista
  3. Meidän ukkeleilla on aina hirveät takkutukat ja rehuletit, koska tykkäävät pitää "rokkitukkaa" ja koska välttelevät saksia viimeiseen asti. Tuo pää näyttää siis suorastaan siistiltä minun näkökulmastani:)

    VastaaPoista