Sotkuholistille ei. Siisti elämäntyyli vaatii minulta jatkuvaa ja kuluttavaa keskittymistä.
Jos en jatkuvasti keskity järjestyksen ylläpitämiseen, koko homma leviää käsiin ja hermot kiristyvät.
Toisaalta, silloin kun fokusoin ajatukseni siivoamiseen ja siisteyteen, menetän myös hermoni. On piinaavaa yrittää tehdä jotain, mikä ei koskaan tule valmiiksi. Ja se jos mikä taas kiristää pinnaa.
Siis aina pinna tiukalla. Teki niin tai teki näin.
Jotenkin nämä kesäiset kelit houkuttelevat pihalle. Jokapäiväiset siivousvartit ovat jääneet. Mitään paikkaa en ole vähään aikaan saanut kuntoon.
Huomenna on vapaapäivä. Siivoaisinko jääkaapin? Vai yrittäisinkö vihdoinkin keksiä näille erinäisille, ympäri kämppää levittyville Aku Ankka -kasoille jonkin järkevän paikan?
Lehdet ovat menossa kiertoon. Vastaanottajatkin ovat selvillä. Mutta, mutta, kun nykyinen omistaja ei ole ihan varma onko kaikki lehdet varmasti jo luettu.... Ei niitä vielä voi lahjoittaa eteenpäin... Siksi nämä pitää perata ja plärätä ja saattaa yhteen paikkaan.
Kiva kuulla sinusta, vaikka repsahdusta mietitkin. Itse olen sitä mieltä, että pikkasen voi silloin repsahtaakin, kun on lämpimät ja ihanat ilmat ulkona. Panostat vaikka ulkohommiin nyt, jos mahdollista.
VastaaPoistaMeillä on tilanne ihan sama. Siis sen suhteen, ettei sisällä viihdytä siivoamassa kauniilla ilmoilla. Koluamme ulkona ja tuomme tuliaisina röykkiöittäin lisää siivottavaa (hiekkaa yms.)...
Ja olen itsekin pohtinut tuota geeniperimän ja siivottomuuden yhteyttä. Paljon on mallikäyttäytymisellä vaikutusta jälkipolvien siisteydelle, mutta tohdin väittää, että perimälläkin on.
Minä olen samanlainen kekojen kasaaja kuin äitinikin. Vaikka kuinka yritän muuttua, niin ei ole vielä onnistunut.
Terkut siis vaate- astia- ja tavaröykkiöiden takaa! ;)
Kiitokset lohduttavista ja rohkaisevista sanoista. On aina niin mukava huomata, että on muitakin...
VastaaPoistaKävin viime viikolla työreissuni puitteissa eräässä minulle ennestään vieraassa kodissa. Siellä oli über siistiä. Toisaalta on ihana käydä sellaisessa kodissa, mutta toisaalta, sen jälkeen sitä suomii itseään entistä enemmän ja on entistä kiukkuisempi omaan sotkuunsa.
Mä olen päätynyt sotkupohdinnoissani geeniperimään, sellaiseen joka on jotenkin hypännyt muutaman sukupolven yli.
Nimittäin, jos asia olisi ainoastaan mallikäyttäytymisestä kiinni, niin mun pitäis osata tämä homma :-) Äidilläni, muistini mukaan, oli aina paikat kunnossa (paitsi jos oli joku isompi ompelu-urakka kesken). Hän teki myös suursiivouksen kaksi kertaa vuodessa. Ja suursiivous oli todellinen suursiivous, sellainen jossa siivottiin koko hela talo vintiltä kellariin. Kaikki kaapit ja nurkat käytiin läpi. Katot ja seinät riimuttiin yms. Minä en ole omissa kodeissani tehnyt ikinä (never, never, never) mitään vastaavaa.
Äiti ei tehnyt siivouksestaan mitään suurta numeroa, joten en ole voinut saada siltä suunnalta mitään angstiakaan.
Toisaalta isäni.... oli aika kaoottinen verstaassaan ja työhuoneessaan. Ehkä se perimä tuleekin sieltä.
täytyy olla geeneissä, ei voi olla ympäristössä! Meillä siivottiin isosti kerran viikossa ja suursiivottiin pari-kolme kertaa vuodessa.
VastaaPoistaLuulen, että sotkusokeat ovat liian luovia siivoamiseen. Siivoaminen on mielikuvituksetonta ja rutiininomaista, ja sotkusokealla on liian paljon muuta liian kiinnostavaa koko ajan meneillään.
"parempi vähän kuin ei ollenkaan" - se on ollut mottoni jo vuosikausia.
Mitä siitä että kaikki ei ole tiptop, kunhan on edes vähän järjestystä.
Äläpä nyt Marika! Minä en suostu myöntämään olevani epä-luova vaikka pidänkin kämppäni kunnossa. Siinähän sitä vasta luovuutta kaivataankin kun koittaa hamsterina keksiä paikan kaikelle sille mille ei ole kunnollista paikkaa ja mistä ei suostu luopumaan... ;)
VastaaPoistaHmm, en osaa sanoa. Tiedän vain sen että olen saanut hieman enemmän rauhaa mieleen tajuttuani että epäsiisteys, kaaos tai miten sen kuvaisi parhaiten on aivan eri asia kuin suoranainen epäpuhtaus. Ajoittain tavarat seilaavat aivan järkyttävän paljon, kuten esimerkiksi nyt, siis niitä on joka paikassa kun projekteja on puolivalmiina vaikka kuinka, mutten kuitenkaan suostu elämään sikolätissä, mikä on aivan eri asia. Puhtaus ja "epäorganisaatio" eivät ole sama asia eli kun mieli synkkenee, muista muistuttaa itseäsi tästä ja fokusoi puhtauden ylläpitoon ennen kuin edes yrität panostaa energiaa siihen toiseen, ei yhtä tärkeään järjestyksen ylläpitoon.
VastaaPoistaLuin jostain, että yleinen sotkuisuus on tyypillistä perfektionisteille. Meinaan, että jos ei varsin geneettistä ole, niin luonteenlaatuun saattaa hyvinkin liittyä. Oli vielä tarkennettu, että just se yleinen siisteys kärsii siitä, että täydellisyydentavoittelija unohtuu lajittelemaan pikkusälää viivoitinsuoriin pinoihin sen sijaan, että katsoisi yleisilmettä. Saattaisi olla perää, vai mitä luulet?
VastaaPoistaMari: Tuossa on varmasti vinha perä, vaikka nurinkuriselta kuulostaakin ensialkuun.
VastaaPoistaPerfektionismi estää ryhtymästä hommiin. Sellainen ihminen näkee mielessään vain täydellisen lopputuloksen eikä "uskalla" ryhtyä puuhaan, kun tietää jo aloittaessaan että aika/hermot/taito eivät riitä täydellisen lopputuloksen aikaansaamiseksi. Juuri tämän vuoksi minulla jäi aikoinaan (n. 20 v sitten) paperivalokuvat laittamatta kansioon, kun minusta ne kansiot olisi pitänyt tehdä skräppäystyylillä. No ei ole kuvia vieläkään "skräpätty" kansioihin.
Yksityiskohtiin takertuminen on minulle tyypillistä - ja fokuksen puuttuminen.