Kun jokin menee pieleen, täysin penkin alle, on syytä henkäistä syvään, ottaa etäisyyttä ja analysoida tilanne. Ottaa opiksi virheistä.
Sotkuholistin projekti alkoi hyvin, mutta jossain meni pieleen.
Alkuhuumassa tingin mielelläni jopa riittävistä yöunista kiillottaessani tiskipöytää. Hurahdin raivaukseen ja siivoukseen niin, että kaikki muu jäi liian vähälle huomiolle. Perhe joutui tyytymään valmislihapulliin ja mummonmuusiin. Harrasteopinnotkin tyssähtivät täysin.
Alkuun olin iloinen siivousmuija. Pian kuitenkin nuttura alkoi kiristää päänahkaa. Kengät keskellä lattiaa tai kahvimuki olohuoneen pöydällä saivat minut räjähtämään. Näin kovin paljon vaivaa siisteyden eteen ja olin innostunut, mutta muut eivät innostuneetkaan uudesta projektistani.
Vaikka lähestyin tehtävääni järkevällä askel askeleelta -metodilla, mieleni kuitenkin haukkasi koko kakun kerralla. Näin itseni vain päämäärässä: kauniissa, minimalistisessa, alati järjestyksessä pysyvässä, mielenrauhaa tarjoavassa kodissa. Unohdin kokonaan baby stepit ja välivaiheet. Masennuin kun en muuttunutkaan parissa kuukaudessa toiseksi ihmiseksi. (Vielä järkyttävämpää oli huomata, ettei muulla perheellä ollut aikomustakaan alkaa siivousintoilijoiksi.)
Projektista huolimatta alati siivoton kämppämme alkoi jurppimaan. Siivoamisen sijaan painuin mieluummin pehkuihin kirjan kanssa, katsoin kaikki sokkokokin jaksot netistä, istuin auringossa, rapsutin koiraa ja söin jäätelöä. Lopulta ajauduin kokonaisvaltaiseen ahdistukseen ja masennukseen toivottoman päämäärän edessä. Onko ennalta määrätty kohtaloni elää koko elämäni sotkussa, keskellä kaatopaikkaa?
Nyt olisi syytä ottaa jotain opiksi.
1: Ymmärrä, että voit muuttaa vain itsesi, et muita.
2: Aseta realistiset välitavoitteet ja nauti niistä. Urheilijatkin tavoittelevat piirinmestaruutta ennen olympiakultahaaveita.
3: Opettele nauttimaan matkasta (siivoamisesta) ja unohda lopullinen määränpää. -> Miten tästä siivoamisesta voi oppia pitämään? Kertokaa te onnelliset, jotka olette sen jo oppineet.
lauantai 10. heinäkuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Minä nautin siitä kun saan tiskipöydän puhaaksi. Kun saan itseni siistimään kotini ennen viikonlopunviettoon ryhtymistä. Kun tulen reissusta puhtaaseen kotiin. Lisäksi pikkuasioiden tekeminen (vaikkapa tiskien laittaminen koneeseen) saa aikaan tunteen siitä, että olen tehnyt jotain ja samalla kun käsillä on tekemistä niin aivot saavat vähän levätä. Sitten joskus on sellainen olo, ettei vaan jaksa viikata niitä pyykkejä kaappiin (kuten nyt) tai tyhjentää tiskikonetta ihan vielä. Tietääkseni kukaan ei kuitenkaan ole kuollut siihen, että pyykit on narulla päivän pidempään.
VastaaPoistaKukin tavallaan, tsemppiä :)
Tervehdys!! Wau mikä blogi!! Löysin tänne kun Meidän Perhe -lehdessä tämä mainittiin, lisää lukijakansaa on varmastikin luvassa ;o)
VastaaPoistaMinä olen ihan samanlainen kuin sinä!! Kuten myös mieheni. Ja kasvatamme näköjään kahta lastakin nyt ihan samaan malliin. Meidän molempien vanhemmatkin elää aikamoisessa sotkussa / tavarapaljoudessa, joten vaikeaa on opetella itse siistiksi ja hankkiutumaan eroon turhasta.
Olemme tehneet vähän saman tapaista raivaustyötä viime kesästä alkaen, erittäin hitaasti mutta pienin askelin, vailla aikatauluja ja varsinaista päämäärää. Haaveena on toki siisti koti ja kaaoksenhallinta.
Samaistun niiiiin noihin kuviisi, onneksi - siis ONNEKSI - maailmassa on muistakin sotkukasojen keskelle elelijöitä.
Olen muuten huomannut, että kun joku toinen sotkuholisti tulee kylään, ei omat sotkut juurikaan haittaa. Mutta auta armias kun joku siistimpi ihminen on tulossa, kauhea ahdistus ja stressi..
Innolla odotan jo seuraavaa postaustasi. Vieläkö on uusi nousu notkahduksen jälkeen?? (Varmasti on, voi viedä aikaa että taas jaksaa, mutta kyllä se puuska sieltä taas tulee!!)
Tsemppiä!!!
t. Sotkuiita
PS. Eikö ole muuten vapauttava tunne, kun saa jonkun nurkan kuntoon ja turhaa tavaraa ulos ovesta?
Salattu Minä: Se on niin totta, että tehty työ on todella palkitsevaa ja tekemättömät työt stressaavat eniten.
VastaaPoistaMeillä ovat muuten pyykit olleet usein pihalla narulla monta viikkoa, läpi sateiden ja tuiskeessa (narut eivät näy sisälle, ovat leikkimökin takana - poissa silmistä, poissa mielestä)Vielä ollaan kuitenkin hengissä :-)
Sotkuiita: Tervetuloa blogiini! Todella mukavaa kuulla, että meitä on muitakin :-) Jos keksit jotain uusia keinoja päästä sotkuisesta elämäntavasta, otan todella mielelläni ne testaukseen.
Jonkin nurkan kuntoon saaminen, ja erityisesti tavaran poiskantaminen, on todella energisoivaa.Ja tuo vierasjuttu taas on niin totta. Tosin mä olen jo alkanut kehittämään itselleni norsunnahkaa asian suhteen. Pää pystyssä myönnän, että tämä sotkuisuus ja järjestelmättömyys on minun heikoin lenkkini.
Olen palailemassa taas ruotuun, loman jälkeen uutta puhtia täynnä, joten päivityksiä on tiedossa. Toivottavasti oikein, oikein usein :-)
Hei taas, rakas sotkuholisti! Ajattelinkin että hiljaisuutesi syy oli jokin muu kuin vain loma. Halaus täältäpäin!
VastaaPoistaOletko istunut alas perheesi kanssa keskustelemaan asioista? Mietin nimittäin ettei kodin ylläpito ole vain yhden perheenjäsenen tehtävä, vaan kaikkien olisi siihen osallistuttava. Siis ihan oikeasti! Tietenkin etenkin lapset ovat edelleen erikoisluku siinä mielessä ettei heitä voi päästää ihan kaikkialle, mutta he jotka ovat mukana sotkimassa ja likaamassa paikkoja voivat suosiolla osallistua myös "korjaavaan" työhön.
Tiedän etteivät kaikki perheet toimi samalla tavalla, mutta jossain vaiheessa olisi sijoitettava nyrkki kauniisti pöytään, ei siis riehuen ja ääntä korottaen mutta silleen ihan asiallisesti tyyliin "Jos minä pesen alushoususi, sinä voisit tehdä xxx minun puolestani, tai muuten minun ei tee mieli enää järjestää sinulle puhtaita vaatteita vaan pesen ainoastaan omani". Ehkä joudut jopa pysymään lujana ja katsoa miten kauan herra jaksaa käyttää likaisia pöksyjään ennen kuin "alistuu" mutta välillä koulu on kova... Ei elämä aina pelkkää juhlaa ole, vaan vastuuta on jaettava heidän kanssa joille se kuuluu. Tämä on hyvä läksy myös elämän muita alueita varten jolloin ollaan muiden kuin oman perheen kanssa tekemisissä. Vai mitä ajattelet?
Etenkin kun lapsista on kyse pitää kuitenkin tehdä nämä vaatimukset psykologisesti eli palkintoja käyttämällä. Ja jos he saavat viikko- tai kuukausirahoja omaan käyttöön on tämä oiva tapa auttaa kotona ettei rahaa tule tyhjästä; toinen hyvä läksy. Mutta myös hauskaa on pidettävä eli perhe voisi lähteä vaikkapa yhdessä keilaamaan tai viikonloppuviettoon kun tarpeeksi paljon papukaijamerkkejä on kertynyt keräilyjulisteeseen (siis yksi merkki per tietty määrä kotitöitä josta koko perhe on yksimielinen pidetyn palaverin jälkeen).
Tästä tulikin pitempi kommentti mutta kun sydämeni haluaa auttaa sinua että sinullekin jää omaa aikaa hyvällä omatunnolla. Ei kukaan ole sanonut että perhe-elämä on helppoa, mutta sitä voi ainakin yrittää helpottaa parhaansa mukaan ja yrittää luoda yhteishenkeä kaaoksen keskellä tyyliin "järjestämme tämän yhdessä vaikka se ei olekaan herkkua". Tsemppiä!!! Ja kerro miten käy, ja jos tarvitset muita ideoita, sparrausta lisää.
Kiitoksia tsempistä ja hyvistä vinkeistä. Joitakin noista olen kokeillutkin jo, mutta tiukempaa otetta siis vielä tarvitaan :-)
VastaaPoistaToi papukaijamerkkijuttu täytyy ehdottomasti ottaa uudestaan käyttöön.
Suurin ongelma on se, että olen itse ihan yhtä suuri sotkija kuin muutkin. Eikä ole kovinkaan reilua vaatia muilta sellaista mihin ei itsekään pysty.
Meidän perheen sivuilta tänne löysin minäkin :)
VastaaPoistaJa lienetkö lehden henkilökuntaa, mutta joka tapauksessa ihana juttu, että tällainen blogi jollakin on. Juuri tätähän äidit tarvitsevat jaksaakseen siivota: kehuja ja näyttöä, että kyllä minä olen silti tehnyt vaikka se ei missään enää näykään. Ja vaatii toisaalta myöskin rohkeutta laittaa oma elämänsä tällä tavalla likoon. Minäkin harkitsen asiaa. Jospa vaikka saisin samankaltaisen siivojan luonteen kaivettua esiin, koska siivottomuus kuitenkin välillä niin ahdistaa. Tähän asti kun se on ollut sellaista puuskittaista ja "kaikki kerralla" kuntoon yrittämistä. Minua motivoi se, että yritän opettaa vanhinta lastani toisenlaiseksi kuin itse olen, joten minun on ensin muututtava. (Sehän se on suurin haaste.) Sovimme aloittavamme aamulla ottamalla kellosta aikaa. Minä kerron minne mikäkin kuuluu ja tyttö kiikuttaa tavaroita paikoilleen. Katsotaan miten käy :) - osaanko osoittaa lapselle tavaroiden paikat ja mitä muut lapset tuhoavat sillä välin kun vanhinta (7 v) opetan.
Tervetuloa!
VastaaPoistaMinusta olisi ihanaa, jos tällaisia arkirealistisia (siivous)blogeja tulisi lisää. Liityy vaan joukkoon.
Lasten opettaminen tässä olisi A ja O. Olen kyllä huomannut että ovat hyvien tuulien sattuessa erittäin oppivaista kansaa. Toki vanhoista piintyneistä tavoista on heidänkin vaikea päästä eroon.
ps. En ole lehden henkilökuntaa :-) Tämä tuli täytenä yllätyksenä. Nyt täytyy pikapikaa mennä ostamaan lehti. Olikohan siellä joku yleinen blogilistaus vai juttua yleensä kotihommista?
Kiitos! Ja Meidän Perhe -lehteen viitaten, lehdessä oli kyllä siivousaiheista juttua, kuten yleensäkin. Tästä blogista oli siteeraus lehden sivulla 106, ja tätä mainostettiin hyvänä vertaistukena. Olen samaa mieltä. Tällainen blogi voisi toimia lapsillekin hyvänä kannustimena. Täytyy tuumia :)
VastaaPoistaNoh, oma siivousenergiani vaihtelee, mutta lopputulos useinmiten palkitsee. Vähän kuin juoksulenkin jälkeinen endorfiini ;) Tavarat löytyvät (ajansäästö), siivooja maksaisi (samalla rahalla yksi ylimääräinen ulkomaanmatka) ja imurointi & lattianpesu käy kuntoilusta (ajan- ja rahansäästö, kun ei salille tarvitse mennä).
VastaaPoistaImurointia lukuunottamatta soitan taustalla lempimusiikkia, se helpottaa urakointia :)
Ihanaa, että valat minuun uskoa heikollahetkellä. Siivouksessa eniten minua nyppii tuo lopputuloksen lyhytaikaisuus. Siitä saa hetken endorfiinit, mutta sitten se katoaa yhtä nopeasti kuin koira tiputtaa karvansa ja pojat pölähtävät treenikassiensa kanssa sisään. Lenkistä jää kuitenkin jotain pysyvämpää: parempi kuntopohja seuraavaa lenkkiä varten :-)
VastaaPoistaTavaroiden nopeampi löytyminen on kyllä ihan ykkösjuttu tässä.
Ja kuntoilustakin tämän voisi ottaa, mutta minä kun niin, niin paljon mieluummin kuntoilen hevosen selässä tai lenkkikengät jalassa. Siivoja meillä käy, ilman häntä hukkuisimmekin p..kaan. Jos joskus innostun itse tekemään viikkosiivon, silloin palkitsen kyllä itseni ylimääräisellä ratsastustunnilla.
Olipa mukava ja piristävä kirjoitus - ihan tuli hymy huulille ja joissain asioissa näin ihan itsenikin :) Tämä siivous on taas niin ajankohtainen kun joulu saa ainakin minut ihan sekaisin tuon siivouksen tiimoilta - pitää jynssätä paikat tyyliin hammasharjalla..
VastaaPoistaMä en oo oikeen koskaan ollut mikään siivousintoilija, mutta sisustamisen ilon myötä löysin myös siivousilon :) Sillon kun on paikat puhtaina niin on helpompi sisustaakin..
VastaaPoista