torstai 3. kesäkuuta 2010

Johtuukohan tämä geeneistä?

Sotkuholisti repsahti taas ihan totaalisesti sotkuisuuteensa. Minusta tuntuu, että sotkuisuus tai siisteys on geeneissä määrätty. Joillekin alituinen siivoaminen, siistiminen ja järjestely tuntuu olevan kovin luontevaa.

Sotkuholistille ei. Siisti elämäntyyli vaatii minulta jatkuvaa ja kuluttavaa keskittymistä.

Jos en jatkuvasti keskity järjestyksen ylläpitämiseen, koko homma leviää käsiin ja hermot kiristyvät.
Toisaalta, silloin kun fokusoin ajatukseni siivoamiseen ja siisteyteen, menetän myös hermoni. On piinaavaa yrittää tehdä jotain, mikä ei koskaan tule valmiiksi. Ja se jos mikä taas kiristää pinnaa.

Siis aina pinna tiukalla. Teki niin tai teki näin.

Jotenkin nämä kesäiset kelit houkuttelevat pihalle. Jokapäiväiset siivousvartit ovat jääneet. Mitään paikkaa en ole vähään aikaan saanut kuntoon.

Huomenna on vapaapäivä. Siivoaisinko jääkaapin?  Vai yrittäisinkö vihdoinkin keksiä näille erinäisille, ympäri kämppää levittyville Aku Ankka -kasoille jonkin järkevän paikan?




Lehdet ovat menossa kiertoon. Vastaanottajatkin ovat selvillä. Mutta, mutta, kun nykyinen omistaja ei ole ihan varma onko kaikki lehdet varmasti jo luettu.... Ei niitä vielä voi lahjoittaa eteenpäin... Siksi nämä pitää perata ja plärätä ja saattaa yhteen paikkaan.