sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Ihan oikea virallinen tunnustus

Olen mykistynyt.  Sotkuholistia on lainattu monen sivun verran juuri ilmestyneessä kirjoitusoppaassa Kirjoita kiinnostavasti (Taina Uimonen, Navigare, 2010).

Ei tämä yllätyksenä tullut. Kesällä kysyttiin lupaa lainata ja mikä ettei, totta kai annoin luvan.

Mutta silti. Olen siis epäsuorasti, tavallaan tietämättäni osallistunut ihan oikean kirjan tekemiseen. Wau!
Sain uunituoreen version kirjasta pari viikkoa sitten.  Ahmin kirjan tietysti heti.

Opin, että olen sotkupaljastuksia kirjoittaessani käyttänyt monia eri keinoja olla hauska.  Taina löysi blogistani useita esimerkkiä kirjansa kappaleeseen ”Hauskat kohdat”.

Nyt kärsin suorituspaineesta. 100 tavaran haaste pitäisi raportoida loppuun. Mutta minä se vaan kihertelen kirjan tuomassa ilossa ja tyytyväisyydessä, enkä uskalla tarttua tylsää haastetehtävääni hauskasti sarvista.

Sillä aikaa kun minä olen saamaton, suosittelen bloggareita tutustumaan tähän uuteen kirjaan. Se on selkeä ja 
mielenkiintoinen opas, täynnä konkreettisia esimerkkejä kiinnostavasta kirjoittamisesta.


ps. Taina on myös aivan upea kouluttaja.

ps2 . Lämpimästi tervetuloa Anis, mapela, blackrat, Sirja, Hannis ja Jenni


13 kommenttia:

  1. Ooh, onnittelut mainiosta tunnustuksesta! Ihan oikeaan osoitteeseen tuli, eikö? :)

    Ja kihertele nyt ihmeessä siinä ihanassa olotilassasi ja jatka sitten samaan malliin kuin nytkin. Unohda siis suorituspaineet!

    VastaaPoista
  2. Ilmoittaudunpa tänne lukijaksi ihan virallismuotoisesti =) Löysin blogisi sattumalta tällä viikolla ja ahmin sen melkein kertaistumalta. Tulos: puunattu roskakaappi (joka odotteli perusteellista siivousta nelisen vuotta), kuurattu sauna öljyttyine lauteineen, melkein kokonaan pesty kylppäri (kaapit vielä vaiheessa) ja työ(=varasto)huoneenkin järkkäily pistetty hyvälle alulle. Eli kiitosta vaan! ;) Paljon on vielä tehtävää mutta pikku askelin täälläkin edetään..

    VastaaPoista
  3. Mahtava tunnustus! Sulla onkin kyllä tosi kivaa luettavaa tämä tekstisi, että oikein hyvin sovit tuollaseen kirjaan!

    VastaaPoista
  4. Kiitos, kiitos!

    Girlittan, wow! Sä olet ollut superahkera. Minäkin puunasin roskakaapin joku aika sitten. Ilmeisesti joku ylempi taho kuitenkin päätti, että niin kamalaa sotkua ei kannata julkisuuteen paljastaa. En nimittäin löydä ennen kuvia mistään....

    VastaaPoista
  5. Niin ja vielä Girlittan, kiva kun tulit ihan virallisesti lukijaksi :-)

    VastaaPoista
  6. Onnittelut tunnustuksesta :) Hienoa!

    VastaaPoista
  7. Onneksi olkoon! Tosin me blogisi lukijathan jo tiesimmekin tuon ;-)

    Olet inspiroinut minua käymään varastossa olevat rojut läpi -näin reilu vuosi muuton jälkeen! Sorttiasemalle, roskikseen ja Fidaan siirtyi varmasti puolet häkkärin sisällöstä ja olo on ihanan seesteinen! =D Kiitos!

    VastaaPoista
  8. Mahtavaa. Sinun teksisi on valittu ties kuina tarkan seulan läpi. Sinä olet kirjoittanut siivoamisesta ja samanaikaisesti sinut on huomattu literaalisella tasolla. Ehkä joskus kirjoitat itse kirjan.
    Sylvia

    VastaaPoista
  9. mapela: Ihanaa kun voin olla inspiraation lähteesi.

    Taina: Näin se vaan on. Hyvä, mikä hyvä. Mun frendi on tulossa ens viikolla sun kurssille :-)

    Sylvia: Kiitos! Kirjaan asti mulla ei valitettavasti taida riittää pinna.

    VastaaPoista
  10. Hitsi, nythän löytyi mielenkiintoinen blogi! Pakko kommentoida heti, vaikken ole vielä yhtään juttujasi lukenut, kun tuo profiiliteksti iski kuin lekalla päähän: sieluntoveri, I assume! Ja nyt lukemaan, hauskoja ja hyviä tekstejä :). terv. toinen sotkupetteri (yrittää paraikaa olla ex- tai toipuva...)

    VastaaPoista