keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Keittiön viimeinen taso

Viimeinenkin taso keittiössä on nyt käyty riuskasti läpi.
ENNEN:

Täältä löytyi kaikennäköistä mukavaa, kuten:

- joulukuusen koristeita (haloo, nyt on melkein maaliskuu)
- rikkinäinen lämpömittari
- seitsemän maksamatonta laskua (osa jo erääntyneitä)
- tiliotteita, eläkevakuutuksen vuosikooste, vakuutuspapereita, pari Hesaria ja Vihreä lanka, kolme mielenkiintoista lehtileikettä
- kovaksi kuivunut lime
- yritys kasvattaa kaupan basilikaa sentintyngästä uudestaan

Maustekorista löytyi sekalaisten vihannesten, hedelmien ja irtokanelin lisäksi hiirenloukku! Kukahan sitä on keittiössä tarvinnut?


Keräsin laturit, piuhat, kännykät ym. madot yhteen koriin. Vielä siellä on muutama sellainen johto jotka ei tosiaan kuulu tänne, mutta ei kannata pyrkiä täydellisyyteen.
Pusseissa olevat mausteet on nyt AAKKOSJÄRJESTYKSESSÄ (hui!) kukkapurkeissa. Lasiset maustepurkit ovat omassa laatikossaan. Nyt en vielä keskity pintaa syvemmälle.

Innostuin tänä iltana kokkaamaan muun perheen katsellessa Olympialaisia.
Tuli muuten aivan sairaan hyvää fasaania punaviinikastikkeessa.

Olo oli kuin TV-kokilla kun ympäristö oli niin siisti.
JÄLKEEN:

3 kommenttia:

  1. Mä rakastan sotkua!! Olen siis sotkuholistin vastakappale - siivousnarkkari. Oma kotini on aamusta iltaan tiptop ja haluaisin pelastaa maailman sotkulta :D Suurin haaveeni olisi päästä siivoamaan jonkun toisen järkyttävän sotkuinen koti. Se fiilis, kun kaaos kääntyy järjestykseksi....

    Meikäläisellä siis mielenterveys kohdillaan :) No joo, mutta tsemppiä projektiisi, hyvin näyttää käynnistyneen!

    VastaaPoista
  2. Voi, olet tervetullut meille siivoamaan ihan milloin vain! Ota yhteyttä, sitten kun siivousnarkkariutesi on pahimmillaan eikä omasta asunnosta enää löydy sopivaa kohdetta =D Meillä löytyy puuhastalua piiitkäksi aikaa.

    VastaaPoista
  3. Kaunista! Mukavannäköiset keittiökalusteetkin pääsevät vihdoin näytille. Hyvä hyvä!!!

    VastaaPoista