maanantai 15. helmikuuta 2010

Projekti alkaa pienin vauva-askelin

Päämääräni: oppia järjestyksen ihmiseksi ja nauttimaan siivoamisesta kuulostaa hengästyttävältä. Siksi aionkin pyrkiä muutokseen pienin vauva-askelin. Inspiraatiota ja kannustusta haen ensihätään virtuaalikonsultiltani Fly Ladyltä ja hänen 31 päivän aloituskurssiltaan:

Ensimmäiseksi luon siis katseeni keittiön tiskipöytään. Näky on normaali arkinäky. Aamulla tuli kiire lähtö, iltapäivällä heitettiin välipalat nassuun ja lähdettiin harrastamaan. Kaupan kautta kotiin, pikaisesti eilisen ruuan lämmitys ja snapshot tiskipöydästä ennen saunaan menoa.
Tältä meillä näyttää melko usein:



Otin härkää sarvista ja käärin hihat. Sain jopa loppiaisesta asti (!) tiskipöydän nurkassa lojuneen kukkamaljakon paikalleen ja mehupullot kellariin.

Nyt näyttää paremmalta. Fly Ladyn mukaan tiskiallas on psykologisesti tärkeä kohde pitää siivona, keskeisen asemassa vuoksi. Sehän on myös about ensimmäinen asia, jonka kohtaan aamulla.

Rutiinit oppii Fly Ladyn mukaan 28 päivässä. Tämä harjoitus pitäisi tehdä neljän viikon ajan JOKA ILTA. Ja sen jälkeen se kuulemma hoituisi jo huomaamattani. Voiko sotkuholistilta sujua minkään sortin siivoaminen huomaamatta? Hmmm...

Ainakin juuri nyt olen tyytyväinen näkemääni:

4 kommenttia:

  1. Jee, aivan kuin meidän tiskipöytä- meillä ehkä vielä aavistuksen pahempikin ;)

    Jospa minäkin saisin samanlaisen muutos-innostuksen, ehkä alkava siemen siihen onkin jo orastamassa :)

    VastaaPoista
  2. Juu, ota haaste vastaan. Minä olen monta kertaa aloittanut "uuden elämän" järjestyksen ihmisenä - ja aina se vaan on lopahtanut.

    Nyt tein tästä projektista julkisen ja toivon, että se kannustaa parempaan lopputulokseen.

    Kerrothan miten sinulla etenee.

    VastaaPoista
  3. Silmäilimme juuri blogiasi iltateellä koko perheen voimin. Tekstisi on lennokasta ja mukavaa, mutta voisivatko kuvat olla hieman suurempia jotta näkisi paremmin? =)

    T: J,N,M,L

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla, että blogi viihdytti teidän iltahetkeä. Suurennan kuvia ensi kerralla. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista