Ihmeellinen haloo perunankuorista

Olen pitkään ihmetellyt yleistä haloota perunoiden kuorimisen ympärillä. Eskarikevään lopussa pienille kouluun lähtijöille on yleistä antaa kolme kesätehtävää. Ekaluokan alkuun mennessä pitää osata:

1) kirjoittaa oma nimi

2) solmia kengännauhat

3) kuoria perunat

Tehtävät ovat ilmeisesti tarkan kollektiivisen pohdinnan tulos. Samaa listaa toitotettiin meilläpäin sekä päiväkodissa että koulussa.

Oman nimen kirjoittaminen ja kengännauhojen solmiminen käyvät järkeeni. Elämä (erityisesti äidin ja sen ekaluokan opettajan) helpottuu suunnattomasti näiden taitojen myötä. 

Perunoiden kuoriminen on taas kyllä ihan eri planeetalta. Minun kouluaikana taitoa ei valitettavasti edes tarvittu, ei ainakaan koulussa. Koulun perunat olivat valmiiksi kuorittuja kumiperunoita, joiden sitkeään maltoon ei voiveitsi uponnut. Olisi tarvittu puukko.

Sorminäppäryyden kehittämisessä veitsen käyttäminen perunan kuorimiseen on erinomaista treeniä ja suosittelen harjoitusta. Ravinto-opillisesti en. Meillä perunat syödään kuorineen, koska niin ne ovat paremman makuisia, ja koska äiti kertoi, että ihan siinä kuoren alla ovat ne kaikkein tärkeimmät vitamiinit.

Silloin harvoin, kun hairahdun kotona kuorimaan perunat, pöydässä alkaa poikien välinen kiivas taisto siitä kumpi saa syödä kuoret. Viime lomareissulla pojat tilasivat ravintolassa alkupalaksi suurinta herkkuaan friteerattuja perunankuoria. 

Tämän sydämellisen tapauksen nostin syksyllä oman pihan perunamaasta. Näin kaunista perunaa ei voi syödä edes kuorineen.

ps. tervetuloa lukijaksi Tiina ja Johanna!