Taisto banaanikärpäsiä vastaan voiton puolella

Jiihaa, olen vihdoinkin löytänyt toimivan keinon banaanikärpästen hävittämiseen.

Mitkään perussiistien martta-ihmisten vinkit eivät meillä toimi, koska minä en ole perussiisti ihminen. Kärpäset kuulemma pysyisivät  poissa, jos vain pitäisi huolen siitä, ettei koskaan jätä ruokaa tai niiden jämiä pöydille lojumaan. 

Noh, tuota… meille tuo on aivan utopistinen tavoite. Jos meillä ei nyt varsinaisesti ruokia pöydille jätetäkään lojumaan, niin ruokalautasia kyllä, vähintäänkin tiskipöydälle. Biojäteastia on kaapissa piilossa, mutta siinä ei ole tiivistä kantta -> kärpäsmagneetti. Lisäksi meillä on aina avonaisissa kulhoissa tomaatteja, luumuja, omenia yms. Jos niitä säilöttäisiin jääkaapissa tai komerossa, niin nehän unohtuisivat sinne ja homehtuisivat. Silloin meillä olisi edessä uusi ongelma. Homeitiöt.

Mutta nyt, kiitos ihanan lapsuudenystäväni, meillä ei enää lentele kärpäset tiskipöydän ympärillä. Siitä pitää huolen kärpäspyydys. Tässä kahden vuorokauden saalis. Kaikki koktailiinsa hukkuneina.

Kaada lasiin noin sentin verran viinietikkaa ja pikkuinen tippa tiskinpesuainetta. Vain sen verran, että rikkoo pintajännityksen. Ole tarkkana, ettei tiskiainetta lorahda liikaa. Pesuaineen haju ei saa peittää viinietikan tuoksua.

ps1. Balsamico ei toiminut yhtä hyvin kuin valkoviinietikka.

ps2. Tervetuloa lukijaksi Spatz!

Stereotypiat peliin – mielikuvat siististä ja sotkuisesta ihmisestä

Anonyymiksi jääneen tip top-ihmisen kommentti kirjoitukseeni 13.8. sai minut ajattelemaan taas kerran siistien ja sotkuisten ihmisten eroavaisuuksia. Voitte uskoa, että olen pohtinut aihetta yksikseni, ystävieni, kollegoiden ja virtuaaliverkostojeni kanssa ihan väsyksiin asti.

Pohdin, miksi minä, erittäin järjestelmällisen äidin tytär, en osaa elää siivosti. Pidän itseäni ajoittain jopa aktiivisena, tarmokkaana ja tehokkaana tyyppinä. Silti kotini antaa ymmärtää, että olen aikaansaamaton laiska paska.

Tip top-ihminen antoi minulle aivan uuden ajatuksen siemenen (=taas yhden tekosyyn lisää).  Ehkä siisteysongelmani juontuukin alitajuntaani piintyneistä ikävistä stereotyyppisistä mielikuvista!

”Siisti henkilö” -nimitys tuo auttamatta mieleeni tiukkapipoisen justiinan, jonka elämään ei mahdu muuta kuin bakteerikammoinen nurkkien nysväys hammasharjalla ja desinfiointiaineella. Hän todennäköisesti pukeutuu ruskeaan pohjepituiseen veluurihameeseen, eikä missään nimessä siedä leikkivien lasten ääniä.

Kuka nyt tuollainen haluaisi olla?

Siistin henkilön vastakohta, olkoon nyt sitten vaikka sotkuinen nimeltään, on minun mielikuvissani stereotyyppisesti luova, positiivisesti boheemi, aktiivinen, monessa mukana, rento, ei ärsyynny pienestä, pystyy keskittymään olennaiseen ja osaa nauttia elämästä.

Eikö tämä henkilö kuulostakin paljon mukavammalta tuttavuudelta?

Olen täysin varma, että tip top -ihmisten stereotyyppiset listaukset siisteistä ja sotkuisista ihmisistä näyttävät aivan toisenlaisilta.

Millainen on sinun listasi?

ps. En tunne yhtäkään siistiä ihmistä, joka sopisi omaan kuvaukseeni. Tuttavapiirissäni on tukuittain luovia, rentoja, hauskoja ja mukavia, mielettömän siistejä naisia.

Ajoittain minä kadehdin heitä.

ps 2. Tervetuloa kaikki uudet lukijat Animosa, Armi, villamiimi, Anna ja Elise!

Kakku kirsikalla

Sain Syvä Harmitus  -blogilta  nätin tunnustuksen. Pikkumuffinsseja, kaunein kirsikalla.

Kaunis kiitos Salattu Minälle!

Tämän tunnustuksen kylkiäisenä saan kertoa minulle kolme rakasta asiaa ja näyttää yhden rakkaan kuvan.

Jotta tunnustuksessa tulisi kerrottua jotain uutta, en mainitse rakkaina asioina itsestäänselvyyksiä, kuten lapsia, aviomiestä, koiraa. Minulla juuri tässä elämäntilanteessa tärkeitä asioita ovat:

1)      Ratsastusharrastus. Teininä käytännössä asuin talleilla. Ratsastin ja hoidin hevosia. Ensimmäinen nk. poikaystävä jätti minut, kun hevoset veivät liian paljon aikaani. Itkin rannalle jättöä, mutta hevostelua en suostunut vähentämään tippaakaan. Pari vuotta myöhemmin se oli pakko lopettaa allergian vuoksi. Mutta nyt, 26 vuoden tauon jälkeen, allergiaa ei enää ole ja ratsastan kaksi kertaa viikossa. Jo keskiviikkoisin alan kärsimättömänä odottamaan maanantain tuntia.

2)      Kesämökkeily. (Tämä nyt ei ole uutta tutuille lukijoilleni :-) Parikymppisenä rukoilin, ettei minusta tulisi työkavereideni kaltaista elämänsä kadottanutta keski-ikäistä perheen äitiä, joka viettää kaikki lomansa mökillä. Silloin ajatus neljän viikon mökkilomasta kuulosti kuolemantuomiolta. Nyt, 20 vuoden kuluttua, rukoilen että saisin viettää KOKO kesäloman (plus lomarahavapaapäivät) vain ja ainoastaan omalla mökillä.

3)      Nukkumaanmenorutiinit: raikas makuuhuone, leppoisa kirja ja fakiirimatto. Näistä on hyvät unet tehty. Kirja ei saa olla liian mukaansatempaava. Kesällä luin iltalukemisina Katarina Mazettia ja Kajsa Ingemarssonia. Mökillä päivälukemistona oli mm. Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa. Ihan liian hyvä kirja nukkumattilukemistoksi.

Rakkaassa kuvassa Sotkuholisti ihailee 3-vuotiaana yhtä isoveljistänsä (tämä on oma tulkintani kuvasta). Isoveljeni tulkinnan mukaan Sotkuholisti vain raakkuu kiikareita itselleen. Kuva on Porkkalan saaristosta, josta joka kesä vuokrasimme saman mökin viikoksi. Tässä saaressa on luotu pohja rakkaudelleni mökkielämään. 

Jaan edelleen tunnustuksen  Ruusutapetilla-blogin Nannalle, jolle tunnuksia satelee tasaiseen tahtiin. Tämä yksi mahtunee vielä mukaan. Minusta on kiva seurata ahkerien ja aktiivisten ihmisten arkea. Nannan blogi on energisoiva!

Vaadin 150 prosentin rojuveroa!

Tänä vuonna maailman ylikulutuspäivä aikaistui kuukaudella. Me maailman ihmiset kulutimme  kaikki maapallon tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat loppuun jo elokuun 21. päivä.
Viime vuonna tuo päivä oli syyskuun puolenvälin jälkeen.

Huolestuttavaa.

---------
Keväällä satuin istahtamaan lounaspöytään, jossa kollegani kertoi ostavansa uudet tyynyt monta kertaa vuodessa. Ihan sen vuoksi, kun niitä ei saa pesemällä tarpeeksi kuohkeiksi. Hän ostaa kuulemma aina kaikkein halvimpia tyynyjä, koska ne voi sitten huoletta heittää roskiin ja ostaa uudet.

Kun olen tällainen tekopyhä ympäristömeuhkaaja, olin tippua tuoliltani. Kun muut työkaverit ihmettelivät kollegan rahan tuhlausta, minä kauhistelin luonnonvarojen ja ympäristön raiskausta. Tuhahdin, että halvan tavaran valmistaminen pitäisi lailla kieltää!
Kuinkahan kalliita niiden tyynyjen pitäisi olla, jotta kollegani näkisi järkeväksi pestä niitä?
Melko usein hinta korreloi jollakin tavalla tuotteen laatuun. Haluan uskoa, että kaupan kalleimmat tyynyt kestäisivät hyvinä pesunkin jälkeen.
Tässä rojunraivaussessiossa olen moneen kertaan manannut alimpaan helvettiin firmojen mainoslahjat, urheilukilpailujen tavarapalkinnot ja arpajaisvoitot. Useimmiten kaikki tyynni aivan puhdasta skeidaa.  Sadan tavaran haasteen kohteet nro 45-53 ovat mieheni lapsuudessaan voittamia urheilukilpailujen tavarapalkintoja.

Mitähän käyttöä urheilukisajärjestäjien mielestä 13-vuotiaalla kollilla on:

45.    Kolmelle jälkiruokakulholle?
46.    Kolmelle pikarilasille?
47.    Parittomille laseille?
48.    Neljälle kullatulla korkealle pikarille?
49.    Viidelle kullatulle matalalle pikarille?
50.    Kullatulle pöllölle?
51.    Linnunmuotoiselle pullonavaajalle?
52.    Kipsikoristeelle, joka esittää tanssivia elefantteja?
53.    Maatuskaenkelikynttilänjalalle?

Minä sentään voitin 13-vuotiaana ratsastuskilpailuissa askartelusetin, joka tuli heti käyttöön. Toinen hyvin mieleen jäänyt palkinto oli 30 markkaa. Sillä sain maksettua seuraavan kisan lähtömaksun.

Se kansanedustajaehdokas, joka lupaa asettaa kaikelle halvalle krääsälle 150 prosentin rojuveron saa minun ääneni ensi kevään vaaleissa!