Meillä ei ole telkkua, joten sovelsin vinkkiä leffan katseluun läppäriltä ja raijasin kahden viikon aikana kertyneet pyykit olkkariin.
Viikkaus sujui leppoisassa tunnelmassa erittäin huonossa ergonomisessa asennossa. Leffasta meni puolet ohi.
Työn aloitus ja tekeminen sujuivat siis kohtalaisesti. Mutta taas kerran sorruin perisyntiini. Lipsuin työn kolmannessa vaiheessa eli työn loppuun saaattamisessa. Epäselvät vaatekasat jäivät sohvapöydälle ja silitettäviä vaatteita täynnä oleva amme jäi odottamaan noutajaansa keskelle olohuoneen lattiaa.
Tälläisessa pyykkitupaolkkarissa meillä elettiin kaksi viikkoa.
Eikö olekin mahtavat koiranluut (alhaalla vasemmalla)?
Kahden viikon päästä perjantaina lopulta ryhdistäydyin.
Samalla keräsin kymmenet muovihämähäkit ja hiiret, pääkallolippunauhat, kurpitsakynttilät ja ulisevat haamut laatikkoon odottamaan ensi vuoden kauhukemuja.
Hetkeksi aikaa tuli taas vähän seesteisempi fiilis. Edelleen pojan kenkälaatikoista ja maitopurkeista värkkäämät sormiskeittirampit piristävät senkin päällystä. Sähköjohtohässäkkä koristaa yhtä nurkkaa. Mutta eihän meillä niuhoja ollakaan :-)
'ps. Boldasin sanan "hetkeksi" , koska eihän täällä enää (nyt sunnuntai aamuna, 36 tunnin päästä) ole seesteinen tunnelma. Lehdet, kamerat, kännykät ja läppärit löysivät tiensä takaisin sohvapöydälle alta aikayksikön.
