Antaisko jo kesän tulla eteiseen(kin)?

Rakastan talvea! Itkin, kun viimeiset lumet lähtivät "jo" huhtikuun puolessa välissä.

Lumikelit ovat hyvin armollisia siivottomalle lapsi- ja koira-perheelle. Jokainen luminen pakkasaamu kevättalvella oli minulle suuren kiitoksen aihe - vielä yksi aamu ilman eteisessä pyörivää kuraa!

Talvessa on vain yksi ikävä sivupiirre: eteisemme hukkuu harrastejalkineisiin!

Minkäköhän kokoinen eteinen tarvittaisiin, että sinne mahtuis mukavasti:

3 x luisteluhiihtomonot, 4 x perinteisen monot, 3 x laskettelumonot, 3 x lautailumonot, 1 x kaunoluistimet, 3 x hokkarit, 2 x crossikengät, 1 x ratsastuskengät ja chapsit?

Koot  33, 40, 41 ja 45 vievät tuhottomasti tilaa! Ja kengänkoot senkuin kasvavat seuraavat 10 vuotta.

Meidän eteinen ei riitä. Siksi roudasin vierashuoneeseen IKEAn varastohyllyn talviharrastejalkineiden säilytystä varten.

Jos oikein varovasti ottais kahdesta päästä kiinni, saiskohan tän komuutin siirrettyä tällaisenään vinttiin?

ps.
Ja sitten olis vielä noin joka lajin turvavälineet, jotka vievät melkein yhtä paljon tilaa. Kypärät ratsastukseen, rinteeseen, fillarointiin, motocrossiin ja korttelilätkään. Sitten pitäis vielä jonnekin mahtua rintapanssarit, rannesuojat, polvisuojat, kaulasuojat...

Onneksi meidän perheessä ei ole lätkämaalivahtia!

Sotkuholistin tuntee kampauksesta

Aiemmin suivaannutin joitakin lukijoitani siistien ihmisten kampaukseen ja ulkonäköön liittyvällä postauksella.

Ja toden totta syystäkin. Tekstiin oli jäänyt nolo copy paste virhe, josta sai kummallisen mielikuvan ajatuksistani. Tein pikakorjauksen tekstiin. Kampauskommentti jäi paikalleen.

Katselin sitten sillä silmällä meidän perheen kanpauksia ja siltä istumalta nuorin pikkuherra pakotettiin lähes väkivalloin (pakkopaitamaisella kiinnipitämisellä) kuontalon kevyeen siistimiseen.

Musta tuntuu, että elämänsä hallitsevat siistit ihmiset eivät löydä itseään tilanteesta, jossa oman (poika)lapsen pää olisi päässyt tällaiseen kuntoon.

Ihmeellinen haloo perunankuorista

Olen pitkään ihmetellyt yleistä haloota perunoiden kuorimisen ympärillä. Eskarikevään lopussa pienille kouluun lähtijöille on yleistä antaa kolme kesätehtävää. Ekaluokan alkuun mennessä pitää osata:

1) kirjoittaa oma nimi

2) solmia kengännauhat

3) kuoria perunat

Tehtävät ovat ilmeisesti tarkan kollektiivisen pohdinnan tulos. Samaa listaa toitotettiin meilläpäin sekä päiväkodissa että koulussa.

Oman nimen kirjoittaminen ja kengännauhojen solmiminen käyvät järkeeni. Elämä (erityisesti äidin ja sen ekaluokan opettajan) helpottuu suunnattomasti näiden taitojen myötä. 

Perunoiden kuoriminen on taas kyllä ihan eri planeetalta. Minun kouluaikana taitoa ei valitettavasti edes tarvittu, ei ainakaan koulussa. Koulun perunat olivat valmiiksi kuorittuja kumiperunoita, joiden sitkeään maltoon ei voiveitsi uponnut. Olisi tarvittu puukko.

Sorminäppäryyden kehittämisessä veitsen käyttäminen perunan kuorimiseen on erinomaista treeniä ja suosittelen harjoitusta. Ravinto-opillisesti en. Meillä perunat syödään kuorineen, koska niin ne ovat paremman makuisia, ja koska äiti kertoi, että ihan siinä kuoren alla ovat ne kaikkein tärkeimmät vitamiinit.

Silloin harvoin, kun hairahdun kotona kuorimaan perunat, pöydässä alkaa poikien välinen kiivas taisto siitä kumpi saa syödä kuoret. Viime lomareissulla pojat tilasivat ravintolassa alkupalaksi suurinta herkkuaan friteerattuja perunankuoria. 

Tämän sydämellisen tapauksen nostin syksyllä oman pihan perunamaasta. Näin kaunista perunaa ei voi syödä edes kuorineen.

ps. tervetuloa lukijaksi Tiina ja Johanna!

Mutku nää on mun lempparit!

Kahdeksanvuotiaalla on yhdeksät näille keleille sopivat kengät: goretex-lenkkarit, juoksulenkkarit, ihan vaan tavalliset lenkkarit, ruskeat ja mustat skeittikengät, kumisaappaat plus kolmet talvisaappaat. Minusta tässä on kuusi paria liikaa.

Sitten on vielä kymmenes, surullinen, kenkäpari.

- Nää on mun lempparit! Ei näitä saa heittää pois, parkaisee kahdeksanvuotias eliminointiehdotuksille.

Näitä ei päihitä mikään yhdeksästä muusta kenkäparista. Nämä ovat rakkaimmat.

  

Viime viikolla minullekin sitten selvisi, miksi pojan sukat ovat aina mustat.

Kengissähän on kaksi sormenmentävää reikää! Kiesus sentään. Nyt lähtevät kengät saattohoitoon. Ehdoton käyttökielto, mutta vielä saa hetken aikaa silitellä ja antaa viimeiset hyvästit.  

Loppuhävityksen jälkeen saa sitten  taas pikkuruisesti lisää tilaa ja järjestystä kenkäkaappiin. Tai, tuota noin, ollaanpas rehellisiä. Saa lisää tilaa eteisen lattialle.

Tervetuloa lukijaksi tata!

8-vuotiaan vaatekaappi ruotuun myös

Innostuin 10-vuotiaan vaatekaapin ojentelusta niin, että kävin myös nuorimmaisen vaatekaapin kimppuun.

Tämä kaappi on haastavasti pitkä ja kapea. Hieman yli 130-senttinen poika ei yllä kaikille hyllyille.

Heivasin siis y harvoin tarvittavat siistimmät vaatteet lähyllyille. Käsien tasolle jätin ne, joita pengotaan suurimmalla tunteella: hupparit, verkkarilököpöksyt (arrg!! vihaan niitä) ja t-paidat.

Merkkasin tämänkin kaapin maalarinteippikyltein.

Ihan sama vaikka  rivit ja pinot eivät  olekaan suorassa. Jos poika oppisi itse tyhjentämään oman puhtaiden-ja-viikattujen-vaatteiden -pyykkikorinsa kaappiin, vaikka ihan vinonkin, olisin toistaiseksi ja melko pitkään tyytyväinen.

Jotain tolkkua pojan vaatekaappiin

Olen tuskastellut jo aiemminkin täällä jatkuvaa pyykkäämistä.

Meillä on ollut jo pitkään käytössä pyykkien omakorisysteemi. Viikkaan jokaisen vaatteet valmiiksi omaan koriin. Kauniisti kaappivalmiiksi. Oletan, että jokainen hoitaa vaatteensa siitä eteenpäin.

8-vuotias on ilmaissut napakan vastalauseensa: Mä olen vielä lapsi!
Kun, en hyväksy tuota, seuraava veto on: Mä en osaa, en yletä ylemmille hyllyille!
No joo, ehkä vielä autan kuopusta.

43-vuotias ei vastustele. Nolona myöntää, että kyllä hänen ne sinne kaappiin pitäisi itsekin saada. Vaan ei saa. Odottelen aina 3-4 viikkoa, tai kuukauuta, ja lopulta raivopäänä survon viikatut vaatteet 43-vuotiaan kaappeihin. Etsin tyhjiä koloja ja tilkitsen ne sukilla, paidoilla ja kalsareilla.

10-vuotiaassa on toivoni.
Vaatekaappi näytti tältä:

Lattialla on useita "omia pyykkikoreja" ja -kasseja täynnä viikattuja vaatteita odottamassa kaappiin pääsyä. Niitä on niin paljon, ettei kaapin oviakaan saa enää auki.

Kokeilin soveltaa työssä oppimaani poikaani.

1) Suunnittele hyvin, 2) ohjeista selkeästi ja 3) aseta konkreettinen tavoite.

Vaatekaapin kohdalla se meni näin:

Suunnittelu: Suunnittelin toimivan järjestyksen kaappiin. Merkkasin maalarinteipillä mille hyllylle kuuluvat kalsarit, sukat, vyöt, lyhythihaiset t-paidat, pitkähihaiset t-paidat, colleget ja hupparit, fleecet ja neuleet, farkut ja suorat housut, ulkoiluhousut, sortsit jne.
Ohjeistus: Autoin ensimmäisellä kerralla täyttämään kaapin. Näytin kädestä pitäen mitä millekin hyllylle kuuluu. Ja miten pinot saa näyttämään siisteiltä (viikkauksen taitepuoli eteenpäin, repaleet kaapin seinää kohden).
Tavoite: Lopulta siistitty kaappi itsessään oli konkreettinen tavoite jatkoa varten.

Nyt kaappi näyttää tältä ja 10-vuotias totesi tyytyväisenä:

Äiti, tästä lähtien mä pidän tän ite kunnossa!

ps. 50-luvulla tähän kaappiin mahtuivat kahden pojan kaikki vaatteet. Yksikään hylly ei silloin kuulemma ollut täynnä. Nyt tänne mahtuu hädin tuskin yhden pojan rievut. Vaikka siirsin kiertoon 3 housut ja 3 hupparia. Ja vielä on narulla pyykkiä kuivumassa…

ps2. Tervetuloa lukijaksi HeidiM, Mirka, vaarihiiri, Dahlia, Annamarika ja Santtu!

Siivotaan pensselillä ja telalla

Taannoinen tokaluokkalaisen rojunraivaussessio inspiroi minut pintaremonttipuuhiin. Remonttiväsymystä olinkin ehtinyt potea jo useamman vuoden, mutta nyt aika oli kypsä taas tarttua telan varteen.

Poika toki ansaitsi palkinnon hienosta toiminnasta. Hänet oli myös vihdoin päästettävä 80-luvun mummotapettien ikeestä sekä satojen teippien, sinitarrojen, nastojen ja yhden koiranpennun runtelemista seinistä.

Sänkynä toimiva, suvussa ehkä 50 vuotta kiertänyt, pinnasohva kaipasi myös uutta väriä.

Toteutustavassa päädyin silmänlumeratkaisuun, eli paklasin vain räikeimmät montut ja sudin maalin suoraan tapetin päälle ja kevyesti riimutulle katolle.

Poika on vielä siinä iässä, että pinnat ovat kovassa rääkissä. Seuraavassa pintaremontissa lupaan sitten noudattaa huolellisuutta ja teen kaiken niin kuin kuulukin. Levytän seinät tai ainakin revin vanhat tapettikerrokset pois ja tasoitan huolella kaikki ongelmakohdat.

Lapsi sai  itse valita yhden seinän värin. Valinta oli helppo. Siihen kului tasan 8 sekuntia Tikkurilan väriliuskakokoelman edessä. Neuvottelunvaraa ei myöskään ollut.

Poika on ihan innoissaan tästä huutonetistä valitsemastaan pulpetista. Pojan ehdoton vaatimus oli, että tuolia ei saa maalata.

”Se on makee, kun se näyttää käytetyltä!”

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä

Olen ilmeisesti pitänyt suurta meteliä uudesta raivaus- ja rojunpoistoprojektistani. Nimittäin pojatkin aika ajoin innostuvat sortteeraamaan tavaroitaan ihan oma-aloitteisesti. Kun minä vasta opettelen luopumista, pojille se on tosi  helppoa.

Eräänä sunnuntai-iltana kahdeksanvuotiaani ryhtyi tyhjentämään huonettaan kaikesta siitä tavarasta, jolle hänellä ei enää ole käyttöä.

Tarpeettoman tavaran hän kasasi huoneen ulkopuolella olevalle pöydälle ja sen alle. Tähän on nykyaikaia menty. Kamaa on niin paljon, että sillä ei ole mitään arvoa. Toisaalta lapsikin tietää, että rojua on tapana virrata sisään jokatapauksessa aina omiksi tarpeiksi asti.

Tämä vanha tammiviilukirjoituspöytä on odottanut kohtalonsa sinetöimistä jo vuosien ajan (kaatikselle, huutonettiiin vai lahjoitus lähetyskirppikselle). Nyt hommasta tuli piirun verran mutkikkaampi, kun ensin pitää sorteerata pojan rojut lahjoitukseen, kirppikselle, kaatikselle. Kaikki muu on melko helppoa paitsi kirjat. Myyrät, Mauri Kunnakset ja Tatu&Patu -kirjat on niin ihania, että niistä en haluaisi luopua, vaikkei niitä juuri kukaan meillä enää luekaan.

Ihailen lapsen kykyä luopua ja säilyttää vain tärkeät tavarat.

Halloween tarpeet ovat 8-vuotiaalle vielä tärkeitä. Niitä tarvitaan joka vuosi, eikä niistä luovuta.

Lasten lelut

Olen monta kertaa ihmetellyt nykylasten tavarapaljoutta.

Kun lapset olivat pieniä meillä ei ostettu leluja "ilman syytä". Ainoastaan joulu- ja synttärilahjoiksi. Toki meille tuli lahjoituksena sisarusten ja tuttavien lasten leluja kasapäin, joten kyllä meillä sitä tavaraa on aina kauheasti ollut.

En tiedä onko tapa yleinenkin, mutta meidän lapsilla on muutamia kavereita, joilla on karkkipäivän lisäksi perjantailelupäivä. Joka perjantai lapsi saa mennä kauppaan ja käyttää tietyn summan leluun. Huh, minua ahdistaa jo ajatus, että kotiin tulisi uutta rojua solkenaan, joka ikinen viikko.

Tai että jokaiselta lomareissulta, oli se sitten lyhyt tai pitkä, kauas tai lähelle lapselle ostetaan reissulelu tai matkamuisto.Uuh, rintalastaa kuristaa jo ajatuskin... Sotkuholistiperheelle tällaiset tavat olisivat ihan viimeinen naula ikuisen sotkuisuuden arkkuun.

Saan lähes harmaita hiuksia siinä vaiheessa, kun näihin perheisiin tulee synttärikutsu. Mitä ihmettä voi viedä ihmiselle jolla on kaikkea kymmenittäin?? Niin paljon tavaraa, että uudet eivät vanhasta erotu.

Minusta paras synttärilahja omalle lapselleni on se, kun joku ymmärtää antaa lahjaksi elämyksen. Aika monta kertaa pojat ovatkin päässeet teatteriin, konserttiin, elämyspuistoon, jätskille.... upeita lahjoja. Tai sitten jos saa kierrätetyn lahjan. Se lämmittää minun ekoilua harrastavaa sydäntäni.

Pojat viihtyivät mökillä mainiosti monta viikkoa vaikka siellä ei ollut ajanvietteenä Aku Ankkojen ja parin Bionicleukon lisäksi muuta kuin lämmin järvivesi, rantakalliot, kalastuvehkeet, puukko, vasara, saha ja rakennukselta jäänyttä jämälautaa (ja kahtena päivänä lupa pelata tietskalla uutta Roller Coaster -peliä.)

Näin hieno huvipuisto syntyi mökkipihaan eikä tähän tarvittu mitään Kiinassa valmistettuja rakennuspalikkasarjoja tai muita tehtaassa valmistettuja luovuutta kehittäviä leluja. Eikä edes niitä perjantaileluja. Risuja, käpyjä, hiekkaa ja ihan vain omaa luovuutta.

Vatsatauti kaatoi siivousrutiinin

Teorioiden mukaan uuden rutiinin opettelu kestää, lähteestä riippuen, 21 -28 päivää. Tätä periaatetta noudattaen pyrin ottamaan yhden askeleen kerrallaan ja tekemään asiasta huomaamattani tapahtuvan rutiinin.

Ensimmäiseksi  päätin oppia pitämään keittiöni siivona. Siivoan tiskipöydän ja tasot joka ilta ennen nukkumaan menoa. Alkuinnostuksessa olin valmis jopa luopumaan riittävästä yöunesta siivotakseni keittiön. Hetken ehdin jo iloita hallitsevani kaaoksen keittiössä, kunnes...


... meidän perheeseen iski vatsatauti. Ensin sairastui nuorimmainen. Silloin tiskipöytien sijasta siivosin ykää lattioilta ja pesin lakanoita.Keittiö alkoi vähitellen irrota tiukasta otteesta.

Sitten sairastui esikoinen. Tyhjensin ja vaihdon ämpäriä pienen potilaan vierellä neljän tunnin ajan yön pimeinä tunteina. Launtaina se sitten iski myös minuun kauppareissun jälkeen. Tauti iski melko tiukkana päälle, siinä ei ehtinyt kauppakasseja tyhjentämään. Muusta siivoamisesta nyt puhumattakaan.

Elämä siirtyi olohuoneen sohvalle. Ei kaunis näky tämäkään.

ps. Kokis on vatsatautijuomana ihan ykkönen. Se pysyy ekana sisällä, paljon ennen kraanavettä :-) Ja tässä tapauksessa pitää olla aitoa ja alkuperäistä. Riot, Afrit tai Freewayt eivät toimi samalla tavoin.

"Jälkeen kuvia" ei ole tällä kertaa tarjolla. Niin on heikko olo vielä, että meillä on edelleen nämä "ennen" tunnelmat täällä.

Toivottavasti lukijani säästyvät tältä taudilta. Ei ollut kivaa - ei.

Kuinka monet tumput yksi lapsi tarvitsee?

Avonainen kirjahylly parkkeerattiin eteiseemme pari vuotta sitten ihan vain tilapäiseksi ratkaisuksi. Avohylly voisi  jossain perheessä olla hyväkin vaihtoehto, mutta meillä se on kammottavan ruma eikä ollenkaan kätevä.

Kävin siis sen kimpppuun:

Hyllykkö oli niellyt 7 lippistä. Tähän mennessä eteisestä on siis löytynyt 25 lippalakkia...

Tyhjennettyäni hyllyt keittiön pöydälle pohdin, että kuinkakohan monta hanskaparia kaksi koulupoikaa tarvitsee selviytyäkseen yhdestä talvesta? Luulen, että minulla on valmius hanskoittaa jonkinkokoinen suurperhe.

Olin yllättynyt, että melkein kaikille tumpuille löytyi pari. (Vaatehuoneessa tosin odottaa korillinen parittomia hanskoja.) Mutta kaikille irtohupuille ei löytynyt takkia.

Fillarikypärät ja lippikset vein suosiolla vinttiin odottamaan kesää. Muuta suurta raivattavaa täältä ei löytynyt. Kun vaihdoin kaikille isommat ja käytännöllisemmät korit, niin jo tuli hieman siistimpää.

Avohyllystä haluan jossain vaiheessa eroon, mutta sitä ennen on ratkaistava muutama säilytysongelma.