Mitä isot edellä, sitä pienet perässä

Olen ilmeisesti pitänyt suurta meteliä uudesta raivaus- ja rojunpoistoprojektistani. Nimittäin pojatkin aika ajoin innostuvat sortteeraamaan tavaroitaan ihan oma-aloitteisesti. Kun minä vasta opettelen luopumista, pojille se on tosi  helppoa.

Eräänä sunnuntai-iltana kahdeksanvuotiaani ryhtyi tyhjentämään huonettaan kaikesta siitä tavarasta, jolle hänellä ei enää ole käyttöä.

Tarpeettoman tavaran hän kasasi huoneen ulkopuolella olevalle pöydälle ja sen alle. Tähän on nykyaikaia menty. Kamaa on niin paljon, että sillä ei ole mitään arvoa. Toisaalta lapsikin tietää, että rojua on tapana virrata sisään jokatapauksessa aina omiksi tarpeiksi asti.

Tämä vanha tammiviilukirjoituspöytä on odottanut kohtalonsa sinetöimistä jo vuosien ajan (kaatikselle, huutonettiiin vai lahjoitus lähetyskirppikselle). Nyt hommasta tuli piirun verran mutkikkaampi, kun ensin pitää sorteerata pojan rojut lahjoitukseen, kirppikselle, kaatikselle. Kaikki muu on melko helppoa paitsi kirjat. Myyrät, Mauri Kunnakset ja Tatu&Patu -kirjat on niin ihania, että niistä en haluaisi luopua, vaikkei niitä juuri kukaan meillä enää luekaan.

Ihailen lapsen kykyä luopua ja säilyttää vain tärkeät tavarat.

Halloween tarpeet ovat 8-vuotiaalle vielä tärkeitä. Niitä tarvitaan joka vuosi, eikä niistä luovuta.

Lasten lelut

Olen monta kertaa ihmetellyt nykylasten tavarapaljoutta.

Kun lapset olivat pieniä meillä ei ostettu leluja "ilman syytä". Ainoastaan joulu- ja synttärilahjoiksi. Toki meille tuli lahjoituksena sisarusten ja tuttavien lasten leluja kasapäin, joten kyllä meillä sitä tavaraa on aina kauheasti ollut.

En tiedä onko tapa yleinenkin, mutta meidän lapsilla on muutamia kavereita, joilla on karkkipäivän lisäksi perjantailelupäivä. Joka perjantai lapsi saa mennä kauppaan ja käyttää tietyn summan leluun. Huh, minua ahdistaa jo ajatus, että kotiin tulisi uutta rojua solkenaan, joka ikinen viikko.

Tai että jokaiselta lomareissulta, oli se sitten lyhyt tai pitkä, kauas tai lähelle lapselle ostetaan reissulelu tai matkamuisto.Uuh, rintalastaa kuristaa jo ajatuskin... Sotkuholistiperheelle tällaiset tavat olisivat ihan viimeinen naula ikuisen sotkuisuuden arkkuun.

Saan lähes harmaita hiuksia siinä vaiheessa, kun näihin perheisiin tulee synttärikutsu. Mitä ihmettä voi viedä ihmiselle jolla on kaikkea kymmenittäin?? Niin paljon tavaraa, että uudet eivät vanhasta erotu.

Minusta paras synttärilahja omalle lapselleni on se, kun joku ymmärtää antaa lahjaksi elämyksen. Aika monta kertaa pojat ovatkin päässeet teatteriin, konserttiin, elämyspuistoon, jätskille.... upeita lahjoja. Tai sitten jos saa kierrätetyn lahjan. Se lämmittää minun ekoilua harrastavaa sydäntäni.

Pojat viihtyivät mökillä mainiosti monta viikkoa vaikka siellä ei ollut ajanvietteenä Aku Ankkojen ja parin Bionicleukon lisäksi muuta kuin lämmin järvivesi, rantakalliot, kalastuvehkeet, puukko, vasara, saha ja rakennukselta jäänyttä jämälautaa (ja kahtena päivänä lupa pelata tietskalla uutta Roller Coaster -peliä.)

Näin hieno huvipuisto syntyi mökkipihaan eikä tähän tarvittu mitään Kiinassa valmistettuja rakennuspalikkasarjoja tai muita tehtaassa valmistettuja luovuutta kehittäviä leluja. Eikä edes niitä perjantaileluja. Risuja, käpyjä, hiekkaa ja ihan vain omaa luovuutta.

Ei niin tärkeä asia vihdoinkin hoidettu kuntoon

Auton siivoaminen ei ole koskaan kuulunut prioriteettilistoillani kovinkaan korkealle, toisin kuin miehelläni.

Tässä talossa isäntä ei kovinkaan usein nalkuta siivoamisesta tai sotkusta, mutta autoni suhteen hän tekee poikkeuksen. On se kumma kuinka paljon minun autoni sotkuisuus kaihertaa häntä. Eihän hän edes aja sitä autoa! Viedessäni kiesiä vuosihuoltoon mies arveli että huoltomiesten vaatteet likaantuvat autoni sisätiloissa ja lähettävät siitä hyvästä minulle ylimääräisen pesulalaskun.

Eilen päätin lomapäivän kunniaksi vihdoinkin tehdä autoasialle jotakin. 

Ensiksi tyhjensin auton rojusta. Varsinaista roskaa kuten karkkipapereita, tikkaritikkuja, risoja kyniä, kauppalaskuja (päivätty n. vuosi sitten Pärnussa) ja vanhoja repeytyneitä Aku Ankkoja autossa oli hämmästyttävän vähän. 

Melko käyttökelpoista tavaraa mahtuu kuitenkin yhden auton etuistuinten alle ja ovitaskuihin yllättävän paljon... mm

kolme lumiharjaa ja kaksi jääskrabaa,
pinkka vuoden 2009 kalastusmaksumerkkejä,
tulitikkuaski,
tuliterät puutarhahanskat,  
kourallinen toimivia kyniä,
tyhjä panttipullo ja kaksi termosjuomapulloa,
lippalakki ja aurinkolasit kotelossaan,
”hämähäkkejä” (niitä joilla sidotaan laukku pyörän tarakalle),
niittipyssy,  ruuvimeisseli, läjäpäin taakkahihnoja, kokoelma erilaisia ruuveja, nippeleitä ja nappeleita joilla voisi tehdä pienimuotoisen pintaremontin,
diesel-generaattorin käyttöohjekirja ja takuupapereilta näyttävät paperit (generaattori on asennettu mökille about 3 vuotta sitten, luultavasti siis takuukin on jo umpeutunut),
 snorkkelin hengitysputki,
tennispallo (näytti melko uudelta),
ACDC:n tuplalevy ja Michael Jacksonkin levyn kannet (ei levyä),
muistivihko

Takakontista löytyi myös öljylamppu, nuorimmaisen rantaläpsyt , jatkojohto, vesiastia  ja poron jossain Ruotsin Lapissa viime kesänä pudottama sarvi.

Sitten imuroin sisätilat je revin kaikki istuinsuojat pois. Imuroidessa ei tullut  ihan priimaa  jälkeä, kun  imurin kapea suutin oli hävyksissä.

Istuinsuojista huolimatta penkkeihin oli valunut mehuja ja muita mukavia yllätyksiä. Pesin ensimmäistä kertaa elämässäni auton tekstiiliosat vaahtopesuaineella. Hämmästyttävän tehokasta ainetta (mikähän on ympäristöystävällisyyden taso?).  Penkkien peseminen oli niin helppoa ja tehokasta, että päätin vihdoinkin lempata huonosti istuvat istuinsuojat mäkeen. 

Pesin myös koirannenän tahmajäljet takakontin laseista. Oli muuten aikakin, koiraa ei nimittäin käytännössä ole minun autossani kuljetettu enää vuoteen...

Tänään sitten jatkoin hommaa vielä pesemällä auton normaalisti ulkoapäin.

Kyllä nyt kelpaa antaa kyytiä vieraammillekin (ja miehen lainata autoani)!

ps. se autosta tyhjennetty romulaatikko on vielä setvimättä ja pesuaineet viemättä paikalleen. Mistä se johtuu, että työn lopettamisvaihe on aina niin-niin-niin puuuuuuduttavaaaaaaaa…. ?

Siivousprojektin analyysiä

Kun jokin menee pieleen, täysin penkin alle, on syytä henkäistä syvään, ottaa etäisyyttä ja analysoida tilanne. Ottaa opiksi virheistä.

Sotkuholistin projekti alkoi hyvin, mutta jossain meni pieleen.

Alkuhuumassa tingin mielelläni jopa riittävistä yöunista kiillottaessani tiskipöytää. Hurahdin raivaukseen ja siivoukseen niin, että kaikki muu jäi liian vähälle huomiolle. Perhe joutui tyytymään valmislihapulliin ja mummonmuusiin. Harrasteopinnotkin tyssähtivät täysin.

Alkuun olin iloinen siivousmuija. Pian kuitenkin nuttura alkoi kiristää päänahkaa. Kengät keskellä lattiaa tai kahvimuki olohuoneen pöydällä saivat minut räjähtämään. Näin kovin paljon vaivaa siisteyden eteen ja olin innostunut, mutta muut eivät innostuneetkaan uudesta projektistani.

Vaikka lähestyin tehtävääni järkevällä askel askeleelta -metodilla, mieleni kuitenkin haukkasi koko kakun kerralla. Näin itseni vain päämäärässä: kauniissa, minimalistisessa, alati järjestyksessä pysyvässä, mielenrauhaa tarjoavassa kodissa. Unohdin kokonaan baby stepit ja välivaiheet. Masennuin kun en muuttunutkaan parissa kuukaudessa toiseksi ihmiseksi. (Vielä järkyttävämpää oli huomata, ettei muulla perheellä ollut aikomustakaan alkaa siivousintoilijoiksi.)

Projektista huolimatta alati siivoton kämppämme alkoi jurppimaan. Siivoamisen sijaan painuin mieluummin pehkuihin kirjan kanssa, katsoin kaikki sokkokokin jaksot netistä, istuin auringossa, rapsutin koiraa ja söin jäätelöä. Lopulta ajauduin kokonaisvaltaiseen ahdistukseen ja masennukseen toivottoman päämäärän edessä. Onko ennalta määrätty kohtaloni elää koko elämäni sotkussa, keskellä kaatopaikkaa?

Nyt olisi syytä ottaa jotain opiksi.
1: Ymmärrä, että voit muuttaa vain itsesi, et muita.
2: Aseta realistiset välitavoitteet ja nauti niistä. Urheilijatkin tavoittelevat piirinmestaruutta ennen olympiakultahaaveita.
3: Opettele nauttimaan matkasta (siivoamisesta) ja unohda lopullinen määränpää. -> Miten tästä siivoamisesta voi oppia pitämään? Kertokaa te onnelliset, jotka olette sen jo oppineet.

Johtuukohan tämä geeneistä?

Sotkuholisti repsahti taas ihan totaalisesti sotkuisuuteensa. Minusta tuntuu, että sotkuisuus tai siisteys on geeneissä määrätty. Joillekin alituinen siivoaminen, siistiminen ja järjestely tuntuu olevan kovin luontevaa.

Sotkuholistille ei. Siisti elämäntyyli vaatii minulta jatkuvaa ja kuluttavaa keskittymistä.

Jos en jatkuvasti keskity järjestyksen ylläpitämiseen, koko homma leviää käsiin ja hermot kiristyvät.
Toisaalta, silloin kun fokusoin ajatukseni siivoamiseen ja siisteyteen, menetän myös hermoni. On piinaavaa yrittää tehdä jotain, mikä ei koskaan tule valmiiksi. Ja se jos mikä taas kiristää pinnaa.

Siis aina pinna tiukalla. Teki niin tai teki näin.

Jotenkin nämä kesäiset kelit houkuttelevat pihalle. Jokapäiväiset siivousvartit ovat jääneet. Mitään paikkaa en ole vähään aikaan saanut kuntoon.

Huomenna on vapaapäivä. Siivoaisinko jääkaapin?  Vai yrittäisinkö vihdoinkin keksiä näille erinäisille, ympäri kämppää levittyville Aku Ankka -kasoille jonkin järkevän paikan?

Lehdet ovat menossa kiertoon. Vastaanottajatkin ovat selvillä. Mutta, mutta, kun nykyinen omistaja ei ole ihan varma onko kaikki lehdet varmasti jo luettu.... Ei niitä vielä voi lahjoittaa eteenpäin... Siksi nämä pitää perata ja plärätä ja saattaa yhteen paikkaan.

Erikoisen hyvä äitienpäivälahja

Sain ihan superhyvän äitienpäivälahjan. Tosin antajat eivät tainneet hoksata, että antoivat lahjan...

Aamulla sain perinteiseen tyyliin ruukkuruusun, cavat ja kahvit sänkyyn. Päivän paras lahja oli kuitenkin se, että sain veljeltä peräkärryn lainaan (Kiitos veli!), ja erityisesti se, että mieheni lähti melko pienellä mutinalla auttamaan kärryn  täyttämisessä.

Meidän huushollissa on näitä  katastrofialueita aikas paljon. Ja yksi überkamala paikka on autokatos. Sen siivoamisessa ei kaksi tai kolme jätesäkkiä tunnu missään. Tänne tarvitaan peräkärryä ja sorttiasemaa!

Sitä saattaa ihmetellä, että miten tällaisen kaaoksen voi saada aikaiseksi. Noh, se on meidän perheelle kovin helppoa. Eikä tähän tilanteeseen pääsemiseen mennyt kuin vajaa 3 vuotta. Asiaa auttoi mm. se, että autonpesun yhteydessä kipataan tähän nurkkaan kaikki autosta löytynyt irtosälä. Tai, että heitetään kasan päälle, sateensuojaan, ihan mitä tahansa mitä pihalla sattuu sateen alkaessa lojumaan.

Lainaperäkärry tuli täpösen täyteen, kaksi isoa korillista toin sisälle selvitettäväksi (eli pestäväksi, jotta kehtaan lahjoittaa lähetystorille), muutaman talviurheiluvälineen vein "jo" oikeaan säilytyspaikkaan (vaikka olivatkin tässä "odottamassa kunnostamista" ) ja löytyi täältä muutama mukava hyödyllinenkin asia, kuten:

- kaksi pyöränlukkoa, joiden avaimet olivat löytyneet eräässä aiemmassa raivaussessiossa

- lapsille passelinkokoisia ulkoiluhousuja

- nuorimmalle juuri nyt sopivankokoiset kumisaappaat

- pyöränrenkaan paikkaussetti (tuli heti käyttöön, kun mies jo tänä iltana (!) paikkasi sillä yhden puhjenneen fillarinkumin)

Autokatoksessa riittää vielä täytettä toiseen ja ehkä kolmanteenkin peräkärrylastiin. Siitä huolimatta, kyllä tämä tässäkin vaihessa tuntuu jo aikalailla paremmalta.

Ihana kevätaurinko

Ihanassa kevätauringossa on  vain yksi nurja puoli. Se paljastaa pölyn.

Meillä on olohuoneessa lasipöytä, joka on oikeastaan melko käsittämätöntä. Kun aikoinaan etsittiin matalaa pöytää olohuoneeseen, ainoa kriteerini pöydälle oli, että se EI SAA OLLA lasipöytä.

Noh, lasipöytä meille sitten kuitenkin tuli. Ja se näyttää kevätauringossa aivan kamalalta.

Ei uskoisi, että tämä kuvausta edeltävänä päivänä pyyhitty lasinpesunesteellä (no ok, oli lapsen synttärit siinä välissä - mutta silti - ei kait kukaan pyyhi pöytiänsä joka päivä....eihän?)

Nyt kun on taas tavanomaiset pilvisäät, pyyhin jälleen kerran pöydän ja otin kuvan. Tämä sää on kyllä  armollisempi.

Onko joku keksinyt keinon millä lasipöytä pysyisi siedettävän näköisenä lapsi/koiraperheessä? 

Olisko jotain antipöly- ja -tahmatassuainetta, jolla lasi pysyisi vaikka kaksi päivää kirkkaana?