Johtuukohan tämä geeneistä?

Sotkuholisti repsahti taas ihan totaalisesti sotkuisuuteensa. Minusta tuntuu, että sotkuisuus tai siisteys on geeneissä määrätty. Joillekin alituinen siivoaminen, siistiminen ja järjestely tuntuu olevan kovin luontevaa.

Sotkuholistille ei. Siisti elämäntyyli vaatii minulta jatkuvaa ja kuluttavaa keskittymistä.

Jos en jatkuvasti keskity järjestyksen ylläpitämiseen, koko homma leviää käsiin ja hermot kiristyvät.
Toisaalta, silloin kun fokusoin ajatukseni siivoamiseen ja siisteyteen, menetän myös hermoni. On piinaavaa yrittää tehdä jotain, mikä ei koskaan tule valmiiksi. Ja se jos mikä taas kiristää pinnaa.

Siis aina pinna tiukalla. Teki niin tai teki näin.

Jotenkin nämä kesäiset kelit houkuttelevat pihalle. Jokapäiväiset siivousvartit ovat jääneet. Mitään paikkaa en ole vähään aikaan saanut kuntoon.

Huomenna on vapaapäivä. Siivoaisinko jääkaapin?  Vai yrittäisinkö vihdoinkin keksiä näille erinäisille, ympäri kämppää levittyville Aku Ankka -kasoille jonkin järkevän paikan?

Lehdet ovat menossa kiertoon. Vastaanottajatkin ovat selvillä. Mutta, mutta, kun nykyinen omistaja ei ole ihan varma onko kaikki lehdet varmasti jo luettu.... Ei niitä vielä voi lahjoittaa eteenpäin... Siksi nämä pitää perata ja plärätä ja saattaa yhteen paikkaan.

Erikoisen hyvä äitienpäivälahja

Sain ihan superhyvän äitienpäivälahjan. Tosin antajat eivät tainneet hoksata, että antoivat lahjan...

Aamulla sain perinteiseen tyyliin ruukkuruusun, cavat ja kahvit sänkyyn. Päivän paras lahja oli kuitenkin se, että sain veljeltä peräkärryn lainaan (Kiitos veli!), ja erityisesti se, että mieheni lähti melko pienellä mutinalla auttamaan kärryn  täyttämisessä.

Meidän huushollissa on näitä  katastrofialueita aikas paljon. Ja yksi überkamala paikka on autokatos. Sen siivoamisessa ei kaksi tai kolme jätesäkkiä tunnu missään. Tänne tarvitaan peräkärryä ja sorttiasemaa!

Sitä saattaa ihmetellä, että miten tällaisen kaaoksen voi saada aikaiseksi. Noh, se on meidän perheelle kovin helppoa. Eikä tähän tilanteeseen pääsemiseen mennyt kuin vajaa 3 vuotta. Asiaa auttoi mm. se, että autonpesun yhteydessä kipataan tähän nurkkaan kaikki autosta löytynyt irtosälä. Tai, että heitetään kasan päälle, sateensuojaan, ihan mitä tahansa mitä pihalla sattuu sateen alkaessa lojumaan.

Lainaperäkärry tuli täpösen täyteen, kaksi isoa korillista toin sisälle selvitettäväksi (eli pestäväksi, jotta kehtaan lahjoittaa lähetystorille), muutaman talviurheiluvälineen vein "jo" oikeaan säilytyspaikkaan (vaikka olivatkin tässä "odottamassa kunnostamista" ) ja löytyi täältä muutama mukava hyödyllinenkin asia, kuten:

- kaksi pyöränlukkoa, joiden avaimet olivat löytyneet eräässä aiemmassa raivaussessiossa

- lapsille passelinkokoisia ulkoiluhousuja

- nuorimmalle juuri nyt sopivankokoiset kumisaappaat

- pyöränrenkaan paikkaussetti (tuli heti käyttöön, kun mies jo tänä iltana (!) paikkasi sillä yhden puhjenneen fillarinkumin)

Autokatoksessa riittää vielä täytettä toiseen ja ehkä kolmanteenkin peräkärrylastiin. Siitä huolimatta, kyllä tämä tässäkin vaihessa tuntuu jo aikalailla paremmalta.

Ihana kevätaurinko

Ihanassa kevätauringossa on  vain yksi nurja puoli. Se paljastaa pölyn.

Meillä on olohuoneessa lasipöytä, joka on oikeastaan melko käsittämätöntä. Kun aikoinaan etsittiin matalaa pöytää olohuoneeseen, ainoa kriteerini pöydälle oli, että se EI SAA OLLA lasipöytä.

Noh, lasipöytä meille sitten kuitenkin tuli. Ja se näyttää kevätauringossa aivan kamalalta.

Ei uskoisi, että tämä kuvausta edeltävänä päivänä pyyhitty lasinpesunesteellä (no ok, oli lapsen synttärit siinä välissä - mutta silti - ei kait kukaan pyyhi pöytiänsä joka päivä....eihän?)

Nyt kun on taas tavanomaiset pilvisäät, pyyhin jälleen kerran pöydän ja otin kuvan. Tämä sää on kyllä  armollisempi.

Onko joku keksinyt keinon millä lasipöytä pysyisi siedettävän näköisenä lapsi/koiraperheessä? 

Olisko jotain antipöly- ja -tahmatassuainetta, jolla lasi pysyisi vaikka kaksi päivää kirkkaana?

Nopea ylläpitosiivous

Siivoamisessa minua on aina turhauttanut työn jäljen katoaminen yhdessä selänkäänteessä.

Tehdessäni varovaista tuttavuutta uuden siivoavan minäni kanssa, olen ilokseni huomannut, että ei nämä kotihommat nyt niin kauhean rasittavia olekaan. Pikasiistimiseen ei sittenkään mene koko iltaa, siihen riittää 10 minuuttia. Tämä on fakta. Kellotin asian eilen.

Aamulla töihin lähtiessä keittiön kunto sai arvosanan 8+, eli kohtuullisen hyvä.

Lähtöni jälkeen keittiössä oli huseerannut yksi kotona poteva 10-vuotias ja osan päivää kotoa käsin töitä tekevä aikuinen. Alkuiltapäivästä seuraan oli liittynyt ekaluokkalainen läksykirjoineen, mikä antoi loppusilauksen seuraavaksi esiteltäviin keittiötunnelmiin.

Ensireaktio oli sapetus.

Päätin kuitenkin antaa tämän olla pilaamatta päivääni. Ajanotto päälle, hihat ylös ja hommiin.

Kymmenen minuuttia ja pinnallinen ylläpitosiivous oli tehty. Asiaa nopeutti se, että olin jo aamulla tyhjentänyt tiskikoneen.

Kymmenen minuttia, ei yhtään vähempää eikä yhtään enempää.

Kyllä sen verran voi elämästään kotitöille uhrata, vaikka joka päivä.

Ulkoeteissä kaikki vuodenajat

Meidän 10 päivän loman aikana tänne Etelä-Suomeen oli tullut kesäkelit.

Ulkoeteisessämme oli kuitenkin edelleen talvi.

Kevään tulosta kertovat vaatemytyt rappusilla. Pojat harrastavat dirttiä, sellaista jossa hypitään fillareilla hiekkahyppyreitä. Fillari ja vaatteet saavat siinä kyytiä samalla lailla kuin motocrossissa.

Olen saanut iskostettua poikien päähän, että kuraisia ulkovaatteita ei tuoda sisään. Pientä koulutusta näköjään vielä kuitenkin tarvitaan.

Seuraavassa näkymässä on kevätauringon lisäksi jotain jouluista, syksyistä ja erittäin talvista. Pötkylä liittyy myös poikien vapaa-ajanvietton. Se on boffer-miekka.

Kyllä se taitaa olla niin, että ei täällä enää tänä vuonna hiihdetä (nyyh) eikä lasketa pulkkamäkeä.
Sukset vietiin varastoon ja kukkapurkkeihin hain vähän eläviä kukkia.
Seinät huutavat uutta maalipintaa, mutta nyt ei vielä puututa pintaa syvällisempiin asioihin.

Työssä on kolme vaihetta: aloittaminen, tekeminen ja lopettaminen

Isälläni oli usein tapana hokea minulle: työssä on kolme vaihetta 1) aloittaminen 2) tekeminen ja 3) lopettaminen.

Kiukkusävyinen painotus oli sanalla 3) lopettaminen.

Kitkerä sävy johtui siitä, mulla on paha tapaa aloittaa projekteja erittäinen innokkaasti, tehdä niitä johonkin vaiheeseen ja sitten into tippuu käsistä. Homma jää kesken viikoksi, kuukaudeksi, useimmiten ikuisuudeksi.

Keskeneräiset projektit valtaavat talon.

Sama loppuunsuorittamisen kammo pätee valitettavasti myös arkiaskareisiin.

Roinanraivauksessa raivaus ja uudelleen järjestely sujuu kuin tanssi, mutta sitten alkaa tökkiä, kun pitäisi selvittää laatikkojen "paikalleen, kirppikselle jne." sisällöt.

Toinen jatkuva murheenkryynini on pyykkääminen. Pyykinpesu on periaatteessa kivaa siihen pisteeseen asti, kun viikatut vaatteet pitäisi saada vaatekaappeihin. (Ennen tämä homma tökkäsi mulla jo viikkausvaiheessa, mutta sitten keksin viikata vaatteet suoraan narulta koreihin. Siinä vaan "ilmassa". Tajusin, ettei tähän hommaan tarvita mitään kodinhoitohuoneen työtasoa).

Jos joku hoitais nämä huomaamattomasti kaappiin, kyllä minä olisin iloinen pyykkimuija.

40 prosenttia vähemmän kotitöitä

Kaikki paikalleen - kirjassa luvattiin, että selviydyn kotitöistäni 40 prosenttia nopeammin, jos raivaan roinat kodistani. Epäilyttävää.  En käytä hirvittävän paljon aikaa kotitöihin, mutta 40 prosenttia on paljon vähästäkin otettuna.

Toissailtana etsin ikkunan avaajaa about 35 minsaa. Ei löytynyt ja hain naapurista lainaksi. Samalla tajusin taas kerran kuinka paljon mulla menee aikaa hukkaan tavaroiden etsimiseen.

Kuvittelin avaajan olevan keittiön laatikossa. Siellä missä on kaikkea muutakin pientä nippeliä ja nappelia. Avatessani laatikon tajusin, että ei sieltä mitään löydy, jos ei ensin sitä raivaa rojusta.

Surullinen keittiön laatikko näytti ennen tältä:

Ensin tyhjensin kaiken keittiön pöydälle, lakaisin ja imuroin laatikon.

Ja yritin myös pestä. Kunnes tajusin, että ruskea tahma laatikon pohjalla ei ole kahvia vaan jotain liimaa tai suksivoidetta, joka ei lähde pesemällä. Laitoin siis pohjalle hyllypaperin.

Sitten ihmettelin miksi säilytän keittiön laatikossa:

kenkälaatikollista puukyniä, tusseja, kuulakärkikyniä ja vesivärisiveltimiä.
Uno-pelikortteja ja kasaa Gormit-kortteja
kolmea pyöränavainta
kourallista pattereita
kahta fikkaria (ilman pattereita)
11 pyyhekumia
paljetteja
Tanskan, UK:n, Ruotsin, USAn ja Etelä-Afrikan kolikkovaluuttaa sekä vanhoja Suomen pennejä
enkelikellon kynttilää
vanhoja lasketteluhissikortteja
omia ja vieraiden ihmisten vanhoja käyntikortteja
kuvakehystä
ilmapatjan paikkaussettiä
extranappeja (sellaisia, jotka tulevat pienessä pussissa uuden paidan tai housujen mukana)
äänirautaa
vetoketjua
kolmea lankarullaa
kahta mittanauhaa
virkkuukoukkua
sekalaisia työkaluja, kuten ruuvaria, tähtipäämeisseliä, maalisutia...
legoja
kahta mattoveistä
sykemittarin käyttöohjekirjasta
kertakäyttöistä autonikkunan pesuliinaa
elektronisen sudokupelin käyttöohjetta
harppia
seinään ruuvattavaa pyyhekoukkua
kahta penaalia
lapsen puiseen leikkirekkaan kuuluvaa "tukkia"
helium-ilmapallojen painoja
lelujen osia
pätkää polkupyörän ketjua

Ilmiselvästi tähän laatikkoon laitetaan kaikki pienenkokoiset härpättimet joille ei ole omaa paikkaa, tai se paikka on laiskottavan kaukana.


Nyt tästä laatikosta löytäisi yhdellä silmäyksellä sen ikkunan avaajan, jos sen paikka olisi täällä. Lisäksi näin siitepölyaikaan päivittäisessä käytössä olevat allergialääkkeet mahtuvat nyt laatikkoon.
Keräsin asiat omiksi ryhmiksi pikkulaatikoihin. Ehkä tämä nyt pysyy hetken järjestyksessä...